


| Haulisto, Heikki O 2008. |
| Toimiva vammais-WC. Kirjapaino Öhrling Oy. Tampere. |
| Heli Anttalainen ja Reino Tapaninen (toim.), Ossi Helander (käsikirjoitus) 2009. |
| Liikkumis- ja toimimisesteisille soveltuvat perusopetuksen tilat, kalusteet ja varusteet. Opetushallitus. Helsinki. |
| Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus 2013. |
| Ohjeita päivähoitotilojen suunnitteluun. Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus. Helsinki. |
| Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus 2013. |
| Ohjeita oppilaitosten suunnitteluun. Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus. Helsinki. |
| Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus 2012. |
| Ohjeita peruskoulujen suunnitteluun. Helsingin kaupunki, Ympäristökeskus. Helsinki. |
| Joachimiak Malgorzata, Laak Mikko (toim.), Siter Nathan 2014. |
| UUTTA ARKKITEHTUURIA KUNTIEN TILAHALLINTAAN. Tampereen teknillinen yliopisto, Arkkitehtuurin laitos, Talouden ja rakentamisen tiedekunta. Tampere. |
| Jokiniemi Jukka 1998. |
| Toimiva ympäristö jokaiselle. Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaton julkaisuja 1998/48. Aalto yliopisto. Helsinki. |
| Karppanen K. 2003. |
| Kotitalouden opetustilojen toimivuus ja sen arviointi. Tutkimuskohteina peruskorjatut kotitalouden opetustilat.. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Kotitaloustieteen syventävien opintojen tutkielma.. Helsinki. |
| Kattilakoski Raija 2018. |
| Koulun toimintakulttuuri avautuvissa oppimistiloissa - Etnografinen tutkimus uuteen koulurakennukseen muuttamisesta. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. |
| Martikainen Soili (toim.) 2015. |
| Arjen ennakoiva turvallisuusjohtaminen oppilaitoksissa. LAUREA ammattikorkeakoulu. Vantaa. |
| Nenonen, Suvi & al. 2012. |
| MONITILATOIMISTO – ohjeita käyttöön ja suunnitteluun. TOTI –käyttäjälähtöiset toimistotilat.. TOTI- hanke. Tampere. |
| Niskanen Toivo, Mäkinen Pirkko 2010. |
| Henkilöstötilat. Opas henkilöstötilasäädösten soveltamisesta työpaikoilla. Työturvallisuuskeskus, TTK. Helsinki. |
| Pennanen Ari 1999. |
| Rakennushankkeen tilamitoitus. Rakennustieto oy. Helsinki. |
| Päivi Lindberg 2014. |
| In search of affordances and visual quality - Interpreting environments of children aged under three in seven Finnish day-care centres. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tampere. |
| Savolainen Anni 2011. |
| Yläkoulun oppimistilat. Savonia ammattikorkeakoulu. Kuopion muotoiluakatemia. Kuopio. |
| Sulonen Jukka 2012. |
| Koulurakennuksen laskuoppia. Sulonen Jukka. Helsinki. |
| Toim. Nenonen Suvi, Kärnä Sami, Junnonen Juha-Matti, Tähtinen Sari, Sandström Niclas 2015. |
| OPPIVA KAMPUS - How to co-create campus?. SUOMEN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY. Tampere. |
| Valtioneuvosto 2018. |
| Kohti kokonaisvaltaista hyvinvoinnin edistämistä ja käyttäjien huomioon ottamista julkisissa rakennuksissa. Valtioneuvoston periaatepäätös Terveet tilat 2028 -toimenpideohjelmasta, 3.5.2018. Valtioneuvosto. Helsinki. |
| Wäre-Åkerblom Satu 2018. |
| Esteetön wc- ja pesutilaopas. Invalidiliiton esteettömyyskeskus ESKE. Helsinki. |
| Ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto 2014. |
| TYHJÄT TILAT - Näkökulmia ja keinoja olemassa olevan rakennuskannan uusiokäyttöön. Ympäristöministeriö. Helsinki. |