Vanhan lukion aulatilojen remontin suunnittelu oppilaskuntien hallitusten kanssa

Blogg's framsidan | Visa projekt


Oulun Norssin Tukemossa ja Ubiko-solussa vierailu

(Publicerat 21.04 2015 klo 10:28)

Kävimme 16.4 8 oppilaan kanssa Oulun vierailulla. Opettajista mukana oli allekirjoittaneen lisäksi Veittijärven alakoulun oppilaskunnan ohjaavat opettajat Johanna Kyrönviita ja Birgit Tikkanen. Norssissa meidän oppaana olivat rehtori Pasi Hieta ja oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Petteri. Norssi vastaa meidän uudistamiskohdetta hyvin pitkälti rakennuksen puolesta. Lisäksi Ubiko ja Tukemo tiloissa on tehty paljon sellaista mistä lähdimme hakemaan ideoita. Joustavat, muunneltavat luokkatilat, joissa on mahdollista eriyttää aivan eritavalla kuin perinteisessä (ja ahtaassa) luokassa. Oppilailta tuli eniten palautetta siitä kunnioituksesta, joka koulussa tuntui olevan tiloja kohtaan. Kaikki oli siistiä, eikä sutattuja ja rikottuja pintoja näkynyt. Kokolattiamaton oppilaat haluaisivat meillekin, mutta se vaatisi käytännössä kengättömyyden, jotta matot pysysisivät siisteinä. Tekniikasta oppilaat olivat kateellisia, tabletteja haluttiin myös meille. Moisiolla on opettajan esitystekniikka ollut jo monta vuotta hyvällä mallillaan, mutta Oulussa ja Tampereen Yliopiston Oasis-tilassa vierailessa huomasi, että voisi asiat vielä paremminkin olla. Saimme paljon hyviä ideoita ja erittäin suuri kiitos meitä opastaneille Pasille ja Petterille!

Kuvia vierailulta on lisätty.


Pekka Männistö


Kommentarer (0):


Logga in först för att skriva en kommentar.