Leikki oppimisympäristönä -seminaari järjestetään yhteistyössä Kokeellinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa -kehittämishankkeen, Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen maisterikoulutuksen, sekä Vantaan kaupungin kanssa 28.11. klo 13-16 Martinlaakson koululla ja uudella Martinlaakson päiväkodilla. 

Seminaarin ohjelman järjestävät varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijat osana opettajan pedagogisia opintojaan ja seminaari liittyy kiinteästi uusimpaan tutkimukseen ja kehittämiseen, jota koordinoi yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, sekä Leikillisen oppimisen keskus. Seminaarin järjestäjät pohtivat ja kuvaavat leikkiin, osallisuuteen, vuorovaikutukseen, monilukutaitoihin ja oppimisympäristöihin liittyviä näkökulmiaan tulevien viikkojen aikana julkaistavissa kirjoituksissaan Kokeellinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa -hankeblogissa.

Aikuinen leikissä - improvisaation keinoja leikin tukemiseksi

Mitä on laadukas leikki päiväkodin arjessa? Miten ammattilaiset pystyvät tukemaan leikkiä päiväkodeissa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme kurssilla Leikki ilmiönä ja varhaiskasvatuksen keskeisenä toimintamuotona osana varhaiskasvatuksen maisteriopintoja. Koimme, että koulutuksessamme korostuu leikin pedagogisuuden tukeminen ja leikin ohjaaminen. Samaan aikaan itse leikkiin heittäytymistä ja yhteiseen leikkiin antautumista ei löydy opetussuunnitelmasta. Draamakasvatuksen sivuaineen myötä halusimme tarkastella improvisaation harjoittelun mahdollisuuksia osana laadukasta leikkiä ja sen tukemista.

Improvisaatiolla ja lasten omaehtoisella leikillä on yhteisiä tekijöitä: lapset kuuntelevat toisiaan tarkasti, ottavat huomioon leikin suunnan ja sen rikastamisen. Lisäksi improvisaation harjoittelemisen avulla aikuinen saa valmiuksia osallistua luovaan toimintaan; yhteiset ideat ovat rikkaampia ja luovempia kuin yksilöiden. Näin improvisaatiota ja leikkiä voidaan verrata ja todeta, että onnistuneessa improvisaatiokohtauksessa, jokaisen siihen osallistujan aloitteet, tarjoukset, jopa ne negatiiviset, otetaan huomioon ja käyttöön. Lähtemällä yhteiselle luovalle matkalle leikin maailmaan, aikuiset ja lapset luovat yhteistä toimintaa. Tämä tuo uusia mahdollisuuksia lasten kehitykselle sekä oppimiselle. (Lobman, 2005.)

Käsittelemme tässä kirjoituksessa aikuisen roolia leikissä, leikkiä yhteisenä toimintana, improvisaation keskeisiä pelisääntöjä sekä tunteita, joita saatamme kohdata aikuisleikkijöinä. Kirjoituksessa käytämme termiä aikuinen, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkia varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Laadukas varhaiskasvatus perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa jokaisen ammattilaisen rooli leikin tukijana on tärkeä.

Leikkiin liittyviä nykypäivän haasteita ja aikuisen rooli leikissä

Hakkarainen, Bredikytè, Jakkula ja Munter (2013) määrittelevät leikin keskeisenä osana nykyaikaista varhaiskasvatusta. Pohjoismaissa varhaiskasvatuksessa on yleisesti tuettu vapaan leikin mallia jossa aikuinen ei puutu lasten leikkiin. Suomalaiset tutkijat^2,3 ovat todenneet, että perinteisessä varhaiskasvatuksessa aikuiset harvoin leikkivät itse, mutta Hakkaraisen ym. (2013) mukaan tämä asetelma on todennäköisen muutoksen edessä. Mielikuvitus- ja roolileikki on vaarassa kadota lasten elämästä, sillä nyky-yhteiskunnassa media on huomattavissa määrin korvannut vuorovaikutuksellisen leikin lasten arjessa. Tämä vuorostaan on tuonut mielikuvitus- ja roolileikin uudella tavalla huomionarvoiseksi sisältöalueeksi varhaiskasvatuksessa. Aikuisen rooli lapsen toiminnan tukena tulisi nostaa nykyistä enemmän keskiöön³.

Leikki nähdään tärkeänä osana lapsen kehitystä ja sen merkitystä korostetaan päiväkodin arjessa. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina meidän tulisikin olla “leikin asiantuntijoita”; osaisimme tarttua lasten aloitteisiin, pystyisimme rikastamaan leikkiä ja toisaalta havainnoida, milloin leikin jatkuvuus on tärkeämpää kuin aikataulujen piinallisen tarkkaan noudattaminen. Kysymys kuuluukin, missä aikuisia opetetaan leikkimään? (Lobman, 2005.)

Leikillä on useita määritelmiä riippuen tarkasteltavasta näkökulmasta ja leikin luonteesta¹. Aikuisen roolia leikissä tarkasteltaessa aihetta voidaan mielestämme lähestyä myös Vygotskin sosiaalisen kehityksen teorian kautta. Tässä kontekstissa lapsen leikin nähdään kehittyvän vaiheittain esineleikin ja arjen todentamisen kautta kuvitteelliseen roolileikkiin. Tutkimuksessa painotetaankin erityisesti rooli- ja mielikuvitusleikin narratiivisuuden tärkeyttä ja määrittelevät narratiivisen leikin luonteeltaan sosiaaliseksi, mielikuvitukselliseksi ja luovaksi toiminnaksi, joka kehittyy pikkuhiljaa, haastaa mukanaolijoita ja sisältää tarinallisen rakenteen. Myös aikuisen aktiivisen roolin tärkeyttä painotetaan juuri narratiivisten leikkien kehityksessä. (Hakkarainen ym. 2013).

Jaettu luominen ja dialoginen improvisaatio ovat keskeisiä termejä puhuttaessa aikuisen roolista leikissä. Vygotskin lähikehityksen vyöhykkeen teoriaa mukaillen aikuinen pystyy vuorovaikutuksessa lasten kanssa yhdessä luomaan leikkiin uusia tilanteita, näkökulmia ja motiiveja. Tämä ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, eikä pelkkä aikuisen läsnäolo itsessään tai kaikki aikuisen toiminta edistä leikin kehittymistä tai lasten yksilöllistä oppimista. (Hakkarainen ym., 2013).

Yksilön tai työyhteisön on oltava kärsivällinen ja suunnitelmallinen yhteisen leikin ja aikuisen roolin kehittämisessä, sillä leikkiprosessien luominen vie aikaa. Leikkiin osallistumisen ja yhteisten leikin luomisen kautta aikuisen on kuitenkin mahdollista oppia ymmärtämään lapsia paremmin, kehittää omaa mielikuvitustaan ja soveltaa leikin kautta saatua tietoa tulevan toiminnan suunnittelussa. Tämän lisäksi aikuinen oppii paremmin näkemään leikin toiminnan alkuna ja kontekstina sekä välineenä lapsen oppimiselle ja kehitykselle. (Hakkarainen ym. 2013). Lasten leikit laajentuvan ja syventyvän aikuisen ohjatessa leikkiä suunnitelmallisesti siihen osallistuen tai uusia sisältöjä tuoden³.

Aikuisen rooli leikissä voidaan tiivistää Hakkaraisen tutkimusryhmän mukaan seuraaviin huomioihin. Esimerkit ovat meidän ajatuksiamme konkreettisista toimenpiteistä:

Responsiivinen aikuinen leikissä

Kuten todettu, leikissä mukana ollessaan aikuinen saattaa tiedostaen tai tiedostamatta ohjata leikkiä johonkin ennalta tai omien aloitteiden innoittamaan suuntaan. Tätä voidaan havainnollistaa esimerkillä, jossa aikuinen ohjaa lasta laittamaan vauvanuken sänkyyn nukkumaan pöydän sijaan². Tässä tilanteessa responsiivinen aikuinen ymmärtää, että nyt ei ole hetki huonekalujen tarkoituksenmukaisen käytön harjoittelulle, vaan antaa hyväksynnän lapsen aloitteelle - “Joo, ja vauva taitaa tarvita myös unilelun nukahtaakseen”. Tutkimusten mukaan ollessaan mukana leikissä aikuinen ryhtyy toimimaan usein oman käsikirjoituksen mukaisesti³, mutta tästä tulisi oppia pois ollakseen responsiivinen lasten aloitteille. Leikistä ei ole tarkoitus vetäytyä kokonaan ja jätää lasten leikkejä rakentumaan itsekseen: Responsiivinen aikuinen kannattelee ja kehittää leikkiä, kuitenkin muistaen lasten aloitteet³ (Lobman, 2006). Jotta kaikki tämä olisi mahdollista, tulee aikuisen olla läsnä hetkessä. Olisikin syytä tarkastella sitä, onko päiväkotien toimintaympäristö rakennettu sellaiseksi, jossa aito läsnäolo leikissä on mahdollista?

Jotta lapsi voi olla osallinen toimintaan, lapsen aloitteet tulee tulla nähdyksi ja kuulluksi leikissä. Tämän mahdollistaakseen aikuisen täytyy olla responsiivinen lapsen aloitteille. Responsiivinen tarkoittaa vastavuoroisuutta - sitä, että aikuinen on läsnä hetkessä sekä vastaanottaa ja hyväksyy lapsen sanallisia ja kehollisia aloitteita leikissä. Erityisesti aloitteiden hyväksymiseen tulee kiinnittää huomiota omassa toiminnassa ja pohtia, hyväksytäänkö lapsen aloite leikissä todella sellaisenaan, vai ohjataanko aloitetta tiedostamatta johonkin tiettyyn suuntaan² (Lobman, 2006). Heittäytyminen, avoimuus ja aloitteisiin tarttuminen voi tuntua aluksi haastavalta ja aikuisen onkin tärkeää reflektoida omaa toimintaa leikissä ja kysyä itseltään - annanko lapsen viedä leikkiä eteenpäin? Responsiivisuutta ja sensitiivisyyttä on kuitenkin mahdollista opetella harjoitteiden ja menetelmien kautta. Draamakasvatus ja improvisaatio voivat olla keskeisessä roolissa puhuttaessa leikin kehittymisestä ja eri roolien ottamisesta. Improvisaation teorian ja harjoitteiden kautta on mahdollista konkretisoida ne herkät käsitteet, jotka liittyvät aikuisen rooliin leikissä.    

 

Leikitään yhdessä!  Create play WITH children not only FOR children

Uusia aikuisen rooleja päiväkodissa tuotetaan, kun lasten ja aikuisten leikistä muodostuu yhteistä toimintaa; sen sijaan, että aikuinen tulkitsisi, dominoisi tai ohjaisi leikkiä haluamaansa suuntaan, voidaan yhdessä leikkimällä saavuttaa lasten pitkäjännitteisempää osallistumista esimerkiksi monimutkaiseenkin draamalliseen leikkiin. (Lobman, 2005.) Improvisaation harjoittelun myötä voimme rakentaa leikkiä lasten kanssa yhdessä, sen sijaan, että luomme leikille vain ulkoiset puitteet: “creating play WITH children not only FOR children” (Lobman, 2005). Esimerkiksi päiväkodin arjessa tämä voisi tarkoittaa sitä, että pelkästään majan rakennukseen tarvittavien materiaalien lasten ulottuville tuomisen ja majan rakennukseen riittävän ajan antamisen sijaan aikuiset kuuntelevat lasten aloitteita, hyväksyvät niitä, keksivät itse uusia ulottuvuuksia majaleikkiin ja luottavat siihen, etteivät he välttämättä tiedä, mihin suuntaan leikki koko ryhmän vie! Heittäytyminen yhteiseen leikkiin ei aina ole helppoa ja vaatii rohkeutta luottaa keskeneräisyyteen.

 

Esittelemme seuraavaksi Lobmanin määritelmän improvisaation kolmesta perusperiaatteesta:

 

1) Tarjousten esittäminen ja vastaanottaminen (The giving and reciving of offers)

• tarjousten tunnistaminen, mikä kaikki on tarjouksia?
• tarjousten vastaanottaminen tarkoittaa sen materiaalin käyttämistä, mitä sinulle tarjotaan
• huonoja tarjouksia ei ole. Kaikilla on yhteinen vastuu tarinan kannattelemisesta.
• improvisaatiossa kaikki tarjouksen hyväksytään. Hyväksyminen on sanallista ja kehollista.

Esimerkki päiväkodista: Lapsi rakentaa eläintarhaa. Lapsi sanoo ”eläimet ovat nälkäisiä!” Aikuinen hyväksyy tarjouksen nyökkäämällä ja vastaamalla ”kyllä, ne todella näyttävät nälkäisiltä.”

 

2)  Älä tyrmää (Negating)

• kun tarjousta ei huomioida tai hyväksytä, sitä kutsutaan tyrmäämiseksi
• improssa kaikilla osallistujilla on vastuu tarinan kannattelusta, yksi henkilö ei voi lukkiutua omaan ajatukseena siitä, miten kohtauksen tulisi edetä
• olennaista on tarjousten tunnistaminen ja niihin tarttuminen

Esimerkki päiväkodista: Lapsi leikkii eläimillä ja sanoo, että ne ovat eläintarhassa. Johon aikuinen pudistaa päätään ja vastaa ”aa, mutta sinullahan on siinä lehmä, hevonen ja possu, nehän elävät maatilalla eikö!” ja siirtää eläimet toiseen paikkaan.

 

3)  “Joo ja...!” (“Yes and”)

• tarjouksen hyväksymistä
• tarjouksiin tarttumista ja tarjousten eteenpäin viemistä
• jos tarjous vain hyväksytään, mutta tilannetta ei viedä eteenpäin, kohtaus jää junnaamaan paikallaan eikä pääse kehittymään
• tunnista tarjous, hyväksy se ja vie tilannetta eteenpäin

Esimerkki päiväkodista: Ensimmäisen tilanteen jatkoksi (eläimet ovat nälkäisiä), responsiivinen aikuinen voisi jatkaa tilannetta ”Joo ja” periaatteella osoittamalla ikkunan suuntaan ja sanomalla ”Ikkunalla taitaa olla heiniä eläimille. Kuinka monta heinäpaalia tarvitaan?”

 

Kaikkiin kolmeen periaatteeseen sisältyy ajatus ryhmän yhteisestä vastuusta tarinan kannattelemiseksi. Päiväkotikontekstissa tämä tarkoittaa sensitiivisyyttä ja herkkyyttä ammattilaisilta lasten aloitteita ja tarjouksia kohtaan, sen seuraamista mihin lapset ovat jo sitoutuneita. Usein aikuisten osallistuminen leikkiin on pintapuolista tai pyrkii ohjaamaan leikkiä johonkin toiseen, aikuisen mielestä parempaan suuntaan. Improvisaation avulla varhaiskasvatuksen ammattilaiset voivat oppia ymmärtämään leikkiä ja omaa rooliaan leikissä paremmin.

Improv is an activity where the players work collectively to create an unscripted scene or story. When a group of improvisers is working well together what they create is greater than the sum of their individual ideas or contributions (Lobman, 2005).

 

Aikuisen tunteiden merkitys improvisaatiossa

Responsiivinen aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus sisältää sen, että aikuinen ja lapset lähtevät yhteiselle matkalle ilman kontrollointia tai edes sen tietämistä, mihin päädytään (Lobman, 2006). Tällainen lasten kanssa leikkiminen voi herättää monenlaisia tunteita, koska aikuisella ei tällöin olekaan kaikki langat käsissään. Voi tuntua jopa pelottavalta heittäytyä improvisoimaan leikkiä lasten kanssa. Aikuisen lähikehityksen vyöhykkeen leikissä luo leikin ennustamattomuus (Hakkarainen ja Bredikyte, 2013). Tutkimuksessa, jossa opettajille järjestettiin improvisaatioharjoituksia, harjoittelu ei tuntunut opettajista aluksi helpolta (Lobman, 2005).

Tiedollisesti ja analyyttisesti aikuiset osaavat ylivoimaisesti enemmän asioita kuin lapset, mutta kun kehityksen tukeminen siirtyy lapsen luovuuteen, aikuisen ylivoimaisuus usein häviää⁴. Kun leikimme lasten kanssa - ja tuemme siten luovuuden kehittymistä - emme siis ole ylivoimaisesti taitavampia kuin lapset, vaan lapsilla on sellaista osaamista ja luovuutta mitä meillä ei ole. Tämä asetelma voi herkästi nostaa pintaan epävarmuuden tunteita.

Improvisaatio on toimintaa, jota voidaan opettaa (Lobman, 2005; 2006). Lobmanin tutkimuksessa järjestettiin opettajille improvisaatiotyöpajoja, ja haastateltiin opettajia. Improvisaatiotyöpajan jälkeen monet opettajat sanoivat, että aiemmin tuntui mukavammalta seurata leikkiä, mutta että asenne on muuttunut työpajan jälkeen. Improtyöpaja oli vähentänyt hermostuneisuuden tunnetta opettajissa (Lobman, 2005). Improtyöpajan jälkeen opettajat olivat responsiivisempia paitsi leikissä, myös muissakin tilanteissa lasten kanssa. Improvisaation työtapojen opetteleminen voi siis johtaa siihen, että aikuisesta tuntuu pelkän seuraamisen lisäksi helpommalta itse osallistua lasten leikkeihin. Voisi ajatella, että kun heittäytyminen improvisaatioon ei harjoittelun jälkeen enää tunnu niin epämukavalta, on sitä helpompi toteuttaa yhdessä lasten kanssa.

Blogitekstin kirjoittajat: Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen maisteriohjelman opiskelijat Vilma Berggren, Susanna Jauhiainen, Ruusu Nirkko, Noora Novitsky-Wahlroos ja Tuomas Sarkkinen.

 

Pääasialliset lähteet:

Hakkarainen, P. & Bredikyte, M. (2013). Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet. Vilnius: UAB Balto print.

Hakkarainen, P., Brėdikytė, M., Jakkula, K., & Munter, H. (2013). Adult play guidance and children's play development in a narrative play-world. European Early Childhood Education Research Journal, 21(2), 213–225.

Lobman, C. L. (2005). “Yes And”: The Uses of Improvisation for EarlyChildhood Professional Development. Journal of Early Childhood Teacher Education, 26, 305–319. 1745-5642.

Lobman, C.L. (2006). Improvisation: An analytic tool for examining teacher–child interactions in the early childhood classroom. Early Childhood Research Quarterly, 21, 455–470.

 

Muut lähteet:
1) Pramling-Samuelsson, I., & Asplund-Carlsson, M.(2008). The playing learning child: Towards a pedagogy of early childhood. Scandinavian journal of educational research, 52(6), 623–641.

2) Kalliala, M. (2008). Kato mua! Kohtaako aikuinen lapsen päivähoidossa? Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press ja Kalliala, M. (2012). Lapsuus hoidossa. Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

3) Kangas, J. & Brotherus, A. (2017). Osallisuus ja leikki varhaiskasvatuksessa - ”Leikittäisiin ja kaikki olis’ onnellisia!” Toom, A. & Rautiainen, M. Oppiminen, kasvatus ja osallisuus. Suomen kasvatustieteellisen seuran julkaisusarja.

4) Hakkarainen, P. (2010). Lähikehityksen vyöhyke – pedagogiikan kulmakivi? Kasvatus, 3, 240–251.