TOIMIVA

Blogin etusivulle | Projektikorttiin


TOIMIVA 1., 2. ja 3. lukuvuosi 2016-2017

(Kirjoitettu 07.03 2017 klo 20:53)

Lukuvuosi 2016-2017 on TOIMIVA ryhmien osalta ollut kehittämistä ja työn suunnittelua. Siihen on kuulunut tutustumisvierailuja, useita suunnitteluhetkiä, pohdintaa, yhteistyötä. Kiitos Valtteri-verkoston konsultoinnille ja erityisesti Terhi Toikkaselle. Liitän tähän kirjoitukseen Terhin antamaa arviointia ja palautetta:

Kiitokset antoisasta työpäivästä Kosken koululla Toimivien kanssa viime keskiviikkona. Meistä kouluttajista tuntui, että oltiin melko syvällisessä esi-alkuopetuksen nivelvaiheen pedagogisessa pohdinnassa yhdessä, toivottavasti se kantaa hedelmää Toimivien työssä vielä pitkään. Erityiskiitos Mikalle ja Kimmolle, jotka paneutuivat isolla panoksella sekä osallistuen koulutusosioihin että keskustellen kanssani Toimiva-tilanteesta molemmissa kouluissa johtamisen näkökulmasta. Lupasin taas kirjata muutamia näkökulmia muistiin sekä omien havaintojeni että käydyn keskustelun pohjalta. Toivon, että ne voivat toimia keskusteluissanne muistilistana ja ajatusten herättäjänä. Alla teemoja ihan lyhyesti. Olen nyt aika ankara suunnatessani ajatuksia kohti tulevaa ;)

·         Pohdimme Toimivan alkusysäystä ja historiaa; mikä on ollut alun perin toiminnan käynnistämisen tavoite ja aikataulusuunnitelma? Mikä on näkymä tulevaisuuteen, onko Toimiva-ajattelua tarkoitus syventää, leventää, laajentaa, muokata jne.?

·         Millaiset ovat Toimivan tunnusmerkit ja laatukriteerit? Millaista toimintaa voimme kutsua tällä nimellä? Pelkkä nimi ei takaa laatua eikä muutosta entiseen ilman kriteereitä tai toiminta-ajatuksen kirjaamista konkreettisesti.

·         Osa toimivan opettajista on valaistunut pedagogisesti matkan varrella mahtavasti. Rekrytoinneissa olisi jatkossa tärkeää kiinnittää huomiota paitsi halukkuuteen, myös pedagogiseen kyvykkyyteen ja suuntautuneisuuteen, sillä jos oma ajattelu on hyvin toisen suuntaista, on yhteistyö raskasta. Tästä mielestäni on nyt yksi esimerkki olemassa.

·         Henkilöstölle voisi sopia vaikka tiimisopimuksen muodossa yhteistyövelvoitteen määrittelyineen. Nyt on vielä mahdollista valita ”itselle sopiva tapa” ns. pedagogisen vapauden nimissä. Vain yhden köyden vetäminen voi tuottaa tulosta, tästä on runsaasti tutkimustietoa olemassa.

·         Määrittelyt:

- millaiset resurssit Toimivalla on nyt ja jatkossa:

-tilat (erityinen huolenaihe Koskella

-oikein rekrytoitu henkilöstö

-tiimiaika

-johtamisresurssi

-välinehankintojen määräraha

-välineistön valmistamiseen varattu työpanos

-pedagogiikkaa tukeva kalustus

-henkilöstön kouluttautumismahdollisuudet

·         Toiminta hyötyisi koordinoivasta esimiehestä, joka pystyisi osallistumaan arkeen ainakin havainnoimalla ja sen perusteella tukemalla toimintaa sopivalla mandaatilla.

·         Keskinäisen verkostoitumisen ja matalan kynnyksen yhteistyön edistäminen vaikkapa värikopioiden ottamisen mahdollisuuden muodossa parantaa opettajien tilannetta materiaalin valmistamisen ja jakamisen suhteen.

·         Hyvin organisoitu toimintamallin itsearvointi voisi kirkastaa ajatuksia

·         Henkilöstölle olisi hyvä laatia pitkän tähtäimen näkymä, joka kannustaa tekemään pitkäjänteisesti työtä. Uutta luova työntekijä tarvitsee sinnikkyyttä ja tieto siitä, että tehty työ kumuloituu vuosien varrella uudeksi osaamiseksi on kannustava.

·         Valmistelu- ja suunnitteluaika kahden eri hallintokunnan alaisille työntekijöille on edelleen ongelma ja erityisesti esiopettajien osa on rankka. Tämä hidastaa etenemistä.

·         Lämmin kiitos sekä minulta että Toimivien henkilöstöltä nykyisille esimiehille oikein suunnatusta panoksesta tukeen! Pedagoginen tavoitteenasettelu ja toimintakulttuurin kehittäminen vaativat niitä käytännön tasolla ymmärtävän johtajan.

·         Ja lopuksi suuret aplodit Hannalta ja minulta asialleen omistautuville, taitaville ja innostuneille opettajille ja ohjaajille! Imatra on tehnyt pedagogisen kulttuuriteon ryhtyessään Toimiva-hankkeeseen, on ilo olla mukana matkassa.

 


Minna Rovio


Kommentit (0):


Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.