Leikki oppimisympäristönä -seminaari järjestettiin yhteistyössä Kokeellinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa -kehittämishankkeen, Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen maisterikoulutuksen, sekä Vantaan kaupungin kanssa 28.11. klo 13-16 Martinlaakson koululla ja uudella Martinlaakson päiväkodilla.

 Seminaarin ohjelman järjestivät varhaiskasvatuksen maisteriopiskelijat osana opettajan pedagogisia opintojaan ja seminaari liittyy kiinteästi uusimpaan tutkimukseen ja kehittämiseen, jota koordinoi yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta, sekä Leikillisen oppimisen keskus. Seminaarin järjestäjät pohtivat ja kuvaavat leikkiin, osallisuuteen, vuorovaikutukseen, monilukutaitoihin ja oppimisympäristöihin liittyviä näkökulmiaan tulevien viikkojen aikana julkaistavissa kirjoituksissaan Kokeellinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa -hankeblogissa.

 

Liikuntaa joka päivä - Uhka vai mahdollisuus?

Varhaiskasvatuksessa leikki on keskeinen toimintatapa, ja meidän varhaiskasvattajien tulee tarjota  arjessa mahdollisuus monipuoliseen leikkiin, koska se edistää lapsen oppimista, kehitystä ja  hyvinvointia. Liikuntaleikeissä on usein mukana vahvoja tunteita kuten jännitystä, iloa,  salaperäisyyttä ja onnistumisen kokemuksia. Lisäksi liikuntaleikit tuottavat kehossa fyysisesti hyvää oloa. Edellä mainituista syistä johtuen liikuntaleikkeihin on helppo jäädä koukkuun. Moni vasta vuoden ikäinenkin lapsi nauttii hyvin yksinkertaisesta hippaleikistä, jossa aikuinen ottaa häntä kiinni. Juoksemisen harjoittelu ja jahtaamiseen liittyvä jännitys tuovat ilon kiljahduksia. Olemme huomanneet, että me varhaiskasvattajat pidämme liian paljon itsestään selvänä, että jokainen lapsi liikkuu luontaisesti päivässä liikuntasuositusten mainitseman ajan. (Soini 2015.)  

Vygotskin lähikehityksen teoria ja Ryanin ja Decin itsemääräämisteoria vievät meidät pohtimaan  oppimisen ydinkysymyksiä liikkumiseen peilaten – Mikä varhaiskasvatuksessa motivoi lasta  liikkumaan? Miten oppimista voisi tehostaa ja mitkä asiat siihen varhaiskasvatuksessa keskeisesti  vaikuttavat?  

  

Lähikehityksen vyöhyke ja oppiminen  

Kun puhumme oppimisesta varhaiskasvatuksessa, törmäämme vääjäämättä Vygotskyyn ja hänen   määrittämäänsä oppimisteoriaan, lähikehityksen vyöhykkeeseen. Sillä tarkoitetaan tiedollisen toiminnan aluetta tai tasoa, jolla oppija pystyy toimimaan pätevän ohjaajan tuen avulla, mutta ei itsenäisesti.  Vygotskin mukaan ihmisen mieli kehittyy siten, että muiden kanssa vuorovaikutuksessa opitut asiat alkavat vähitellen sisäistyä. Mitä lapsi kykenee tekemään tänään ohjaajan avulla, hän osaa huomenna tehdä itse. (Dolya, 2010.) Kaikessa lasten kanssa toimimisessa on tärkeää, että tuki on oikea-aikaista ja osuu oikealle lähikehityksen vyöhykkeelle. Jos autamme liikaa, emmekä anna lapsen tilaa yrittää tai jätämme hänet ilman riittävää tukea, hän ei kehity optimaalisella tavalla. Opettajan tulisi kohdistaa työnsä lapsen lähikehityksen vyöhykkeeseen tukemaan ja tuottamaan uusien toimintojen syntymistä esimerkiksi leikissä. Lähikehityksen vyöhykkeellä aikuisen auttaminen on kasvattajan vaativin haaste, ja auttaminen on vastavuoroista. Tässä tärkeänä vaikuttimena on lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksen laatu sekä lapsen aloitteellisuuden tukeminen. Leikin lähikehityksen mallin tulisi ottaa huomioon lasten omat valinnat leikkivuorovaikutuksessa. Tärkeää on korostaa mielikuvituksen ja kuviteltujen tilanteiden tärkeyttä leikissä, sekä näiden vaikutusta lapsen yleisessä kehityksessä. (Hakkarainen 2010.)  

  

Itsemääräämisteoria oppimismotivaatiosta  

Toinen teoria, jonka koemme tärkeänä esitellä oppimiseen liittyen, on Ryanin ja Decin (2007) itsemääräämisteoria (Self-Determination Theory). Tämän oppimismotivaatioteorian  mukaan oppilaat motivoituvat siitä, että he voivat itse vaikuttaa ja päättää tekemisestään. Yksilöt eivät eroa pelkästään sen mukaan, miten paljon heitä kiinnostaa jokin asia, vaan myös sen  mukaan, minkä vuoksi he jotain tekevät. Autonomia eli omasta ajattelusta kumpuavat sisäiset vaikuttimet motivoivat yksilöä, eivätkä niinkään ulkoiset pakot ja palkkiot. 

Autonomian lisäksi muina perusmotiiveina teoriassa ovat kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden käsitteet. Merkityksellisyyttä on esitetty viime aikoina neljänneksi perustarpeeksi. (Salmela-Aro 2018). Ryanin ja Decin itsemääräämisteorian keskeisiä käsitteitä ovat sisäinen ja ulkoinen motivaatio. Kun yksilö on sisäisesti motivoitunut, hän on kiinnostunut tekemään jotain, koska tekeminen on kiinnostavaa tai palkitsevaa. Kun yksilö on taas ulkoisesti motivoitunut, häntä kiinnostaa jokin, koska sosiaalinen ympäristö ja muut henkilöt haluavat sitä. Toimintaa voi myös säädellä pelkästään ympäristön vaatimukset ja ulkoiset palkinnot. Itsemääräytyneen motivaation oletetaan johtavan parempiin oppimistuloksiin kuin ulkoisesti määräytyvän motivaation, koska yksilö työskentelee tehokkaammin niiden tavoitteiden toteuttamiseksi, jotka pohjautuvat autonomiseen motivaatioon. (Nurmi 2013.) Myös varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet puhuvat paljon lapsen osallisuudesta, mahdollisuudesta vaikuttaa itseä koskeviin asioihin (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016).  

Pedagoginen ote on varhaiskasvatuksessa vähitellen vahvistunut ja tämän myötä lapsia on alettu pitää enemmän ja enemmän aktiivisina ja aloitteellisina toimijoina, jotka rakentavat omaa ymmärrystään vuorovaikutuksessa fyysisen ja sosiaalisen ympäristönsä kanssa. Pedagogisten sisältöjen ja teemallisten kokonaisuuksien tulisi rakentua niin, että ne lähtevät lasten kiinnostuksen kohteista ja aiemmista kokemuksista ja mahdollistaisivat aloitteellisuutta sekä aktiivista tiedonrakentamista kumulatiivisesti aikaisemmin opitun perustalle. Osallisuus pienten lasten kanssa työskennellessä lähtee mikrotason vuorovaikutustilanteista, joissa he saavat konkreettisia kokemuksia kuulluksi tulemisesta ja vaikuttamisesta heille itselleen läheisissä asioissa. (Hujala & Turja 2011.)  

 

Oppimisympäristöstä  

Varhaiskasvatussuunnitelmassa (2016) puhutaan oppimisympäristön käsittävän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ulottuvuuden. Oppimisympäristöön kuuluvat tilat, paikat, yhteisöt, käytännöt ja välineet. Näiden tehtävänä on tukea lasten kehitystä, oppimista ja vuorovaikutusta. Kasvattajien tulee kehittää oppimisympäristöä niin, että asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, ja ne tukevat lapsen itsetunnon ja sosiaalisten sekä oppimisen taitojen kehittymistä. Sen lisäksi, että liikunta vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin, se on myös lapselle ominainen tapa toimia. Kasvattajien tehtävä on pohtia, miten saadaan kehitettyä liikuntaleikkejä, sekä miten lisäämme lasten päivittäistä liikkumista. Tiimissä on tehtävä selväksi pelisäännöt lasten omaehtoisesta liikkumisesta ja pohtia, kuinka voidaan lisätä päivittäisen liikunnan määrää. Työ vaatii aikuisilta yhteistyötä, sitoutuneisuutta ja suunnitelmallisuutta arjessa.   Tutkimustulokset kertovat lasten aktiivisen liikkumisen olevan vähäistä, vaikka oletamme, että lapset luontaisesti liikkuvat paljon.   

Fyysinen  

Kasvattajien tulee huomioida työssään, että lapset liikkuvat monipuolisesti sisällä ja ulkona (Varhaiskasvatussuunitelma 2016). Kuten olemme jo maininneet, on päiväkotiympäristöllä suuri merkitys lasten fyysisen aktiivisuuden rakentumiselle varhaislapsuudessa (Soini 2015). Olisi tärkeää pohtia, miten rikastamme oppimisympäristöä. Päiväkotien sisätilat ovat monesti sokkeloisia, tavaraa täynnä olevia tiloja, joka jo itsestään johdattelee aikuista rajaamaan lasten liikkumista. Aikuisten tulisi tarjota mahdollisuuksia temppuiluun ja liikkumiseen sisällä esimerkiksi huonekalujen monipuolisella käytöllä (Helenius & Lummelahti 2014). Millainen on sinun ryhmäsi lasten oppimisympäristö? Onko se helposti muokattavissa lasten intressien mukaan? Innostaako se liikkumaan? Saako tiloissanne liikkua ja muokata ympäristöä leikkien mukaan?

Psyykkinen  

Aikuisen tulee huomioida toiminnassa, että lapsen havainnoimiselle, tutkimiselle ja kokeilemiselle annetaan mahdollisuus. Kasvattajien on myös toteutettava omaa havainnointiaan arjessa. Varhaiskasvatuksen ympäristön tulisi olla lapsilähtöinen, jolloin lapsi on tavalla tai toisella lähtökohta, ja jossa perusajatuksena on pyrkiä rakentamaan kasvatus- ja opetuskäytännöt niin, että ne vastaisivat lapsen yksilöllisiä tarpeita. Empaattinen aikuinen myötäelää lasten leikeissä, joissa lyhytkin vuorovaikutus on tärkeää. Olennaista on aikuisen ja lapsen suhde ja vuorovaikutuksen sävy. (Helenius & Lummelahti 2013.) Kiinnostus on tärkeä osa oppimista. Kun on kiinnostunut opittavasta aiheesta, sen oppii paremmin. Kiinnostus virittää ihmisen uteliaaksi ja saa aktiivisesti hakemaan ja luomaan uutta tietoa. (Lonka 2014.)  

Kannustamisella on positiivinen vaikutus lasten fyysiseen aktiivisuuteen, kuten myös aikuisten omalla aktiivisella osallistumisella. Siitäkin huolimatta, että aikuiset ovat läsnä leikkitilanteissa, he kannustavat harvoin, tai järjestävät harvoin opettajajohtoisia fyysisesti aktiivisia leikkejä. Lapsi kokee psyykkistä turvallisuutta, kun häneen suhtaudutaan myönteisesti ja kannustavasti. (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016.) Varhaiskasvatuksen kentällä haasteena olemme kokeneet negatiiviset asenteet lasten liikuntaa kohtaan. Olemme huomanneet, että moni kasvattaja ajattelee lapsille riittävän kerran viikossa ohjattu liikuntatuokio, tai koetaan päiväkodin tilat huonoiksi toteuttaa liikuntaleikkejä, eikä viitsitä pohtia tähän toista vaihtoehtoa. Asenteiden tulisi olla liikuntaan innostavia (Helenius & Lummelahti 2014). Olisiko joskus mahdollisuus tarjota toista vaihtoehtoa kuin kieltäminen? Voisiko joskus sittenkin pelata käytävällä? Onko kaikki aikuisen rajoitteet välttämättömiä, ja missä me voisimme joustaa?   

Kun opettaja tunnistaa lasten tunnetiloja, antaa oikea-aikaista ohjausta lähikehityksen vyöhykkeellä ja oikeanlaista, hyvää ja rakentavaa palautetta sekä huolehtii lasten mahdollisuuksista osallistua toimintaan, hän tukee kaikkien lasten motivaatiota, mutta erityisesti niitä lapsia, joilla on muita heikommat taidot. (Salmela-Aro 2018.)

Sosiaalinen  

Viime aikoina oppimismotivaatiotutkimuksessa on korostunut oppimismotivaation sosiaalinen ulottuvuus yksilöllisen näkökulman sijaan. Varhaiskasvatuksessa lasten oppimiseen vaikuttavat paitsi henkilökunta, myös muut lapset: he oppivat paljon toisiltaan ja vaikuttavat toistensa toimintaan. Oppimista tapahtuu kaikkialla: kotona, koulussa, työpaikoilla ja harrastuksissa. (Lonka 2014.) Varhaiskasvatuksessa pedagogiikan tulisi suunnata yhteisen leikin kehittämiseen sekä opetuksen ja oppimisen kytkeytymisen leikkiin (Hakkarainen & Bredikyte 2013). Oppimisessa tulisi lasten osalta huomioida se, että he saisivat kokea mahdollisimman paljon aktiivista ja käytännönläheistä oppimista, josta heidän tulisi saada nautintoa ja haasteita (Lonka 2014). Ryhmän ja toiminnan hyvä organisointi, ennakoivat ja motivoivat ohjaustavat, selkeät säännöt ja odotukset tukevat lasten sitoutumista työskentelyyn, parempia itsesäätelytaitoja ja toimintaa ryhmässä. (Salmela-Aro, 2018.) 

 

Miksi leikki ja liikkuminen on tärkeää?  

Leikin lähtökohtana on tarve ilmaista tunnekokemuksia ja ideoita. Näille lapsi etsii ilmaisukeinoja  ja aloittaa leikkimisen. Aluksi jäljitellään aikuista, sen jälkeen toisia lapsia ja myöhemmin  kulttuuriympäristön suomia mahdollisuuksia. Leikin rakennetta muokataan osaavampien  leikkijöiden avulla. Kehittyvä leikki kehittää kaikkia leikkijöitä, ja tällöin jokainen leikkijä kehittyy omalla tasollaan. Leikin ohjaamisessa aikuisten tulisi panostaa lasten yhteisen leikin kehittämiseen ja tukea lasta yksilöllisesti leikkiin osallistumisessa. (Hakkarainen & Bredikyte 2013.)  Joidenkin kehitysteorioiden mukaan leikkiä voidaan pitää tärkeimpänä oppimisen ja motivaation synnyttäjänä. Ohjatulla leikillä on merkittävä rooli oppimisen kiinnostuksen herättämisessä ja leikki, joka on luonnostaan motivoivaa, luo mahdollisuuden oppimiselle. Leikin kautta lapselle rakentuu mielekäs, omakohtainen suhde ympärillä oleviin asioihin ja käsitys siitä, että näihin asioihin voi omalla toiminnalla vaikuttaa. (Lonka 2014.)

Liikunta on lapselle ensisijaisesti leikkiä, fyysistä leikkiä (Sääkslahti 2015). Usein sääntöleikkeihin liittyy liikunta eri tavoin, ja monet sääntöleikit saavat lapset huomaamattaan harjoittelemaan ja kehittämään liikkumistaan, leikkeihin voi myös liittyä välineitä (Helenius & Lummelahti 2014). Liikuntaleikkien ryhmittely vain ”sääntöleikeiksi” aliarvioi liikuntaleikkien ja –pelien mahdollisuutta lasten psyykkisen kehityksen tukemisessa. Se että lapset kasvaessaankin jaksavat uudelleen ja uudelleen lumoutua liikunnallisista peleistä, ei oikeastaan voi selittyä muulla kuin niiden tarjoamalla leikkimaailmalla, joka antaa mahdollisuuden irrottautua todellisuudesta. (Sääkslahti 2015.) Liikunnalla on fyysisen hyvänolon lisäksi positiivinen vaikutus oppimiseen, joten se on hyvä tapa edistää lasten oppimista. Liikunta virkistää, herkistää aistit opeteltavaan asiaan, parantaa keskittymistä ja lisää sitoutuneisuutta. (Tieteelliset perusteet fyysisen aktiivisuuden suosituksille 2016.) Varhaiskasvatuksessa tapahtuvan liikunnan tulisi olla lapsilähtöistä, monipuolista, tavoitteellista ja säännöllistä. Päivittäinen fyysinen aktiivisuus koostuu kuormittavuudeltaan monipuolisesta liikkumisesta: kevyestä liikkumisesta, reippaasta ulkoilusta ja erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Lapselle niin ohjattu liikunta kuin omaehtoinenkin liikkuminen ovat yhtä tärkeitä. Pitkät yli tunnin jaksoiset istumishetket eivät ole lapselle ominainen tapa toimia. Tähän tulisi aikuisten kiinnittää huomiota ja tarjota vaihtelua toiminnallisilla tehtävillä sekä huomioida tauotus istumiselle. (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016.)  Myös varhaiskasvatussuunnitelmassa (2016) tuodaan esille, että säännöllisellä ja ohjatulla liikunnalla on tärkeä merkitys lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Alle kouluikäisille lapsille suositellaan vähintään kolme tuntia liikuntaa päivässä. Jotta tämä toteutuu, on aikuisten tehtävänä huolehtia riittävästä leikkimisestä ja kannustaa fyysiseen aktiivisuuteen. (Soini 2015.)

Lasten fyysinen aktiivisuus on korkeatasoista toisten lasten kanssa. Fyysistä aktiivisuutta ilmenee  eniten ohjattujen sääntöleikkien aikana sekä omaehtoisen ja vapaan leikin aikana. (Tieteelliset  perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suosituksille 2016.) Huolestuttavaa on, että  ohjattujen liikuntatuokioiden aikana lasten fyysinen aktiivisuus on selvästi alhainen. Tästä voi siis  päätellä, että tuokiot sisältävät liikaa toimintaan, jossa ollaan paljon paikallaan. Aikaa menee liian  paljon ohjeiden kuuntelemiseen sekä jonottamiseen itse toiminnan sijasta. Ammattitaitoisesti  ohjatut lyhyet liikuntaleikit taas lisäävät lasten fyysisesti aktiivisen leikin määrää. (Tieteelliset  perusteet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016.) 

Varhaiskasvatuksessa ulkoilu nähdään liian usein aikuisten ”huilaushetkenä” ja mahdollisuutena toisten aikuisten kanssa keskusteluun. Ulkoilun ajatellaan olevan lähinnä lasten itsenäistä leikkiä aikuisten valvonnan alla. Päivittäiset ulkoiluhetket ovat hyviä hetkiä lisätä lasten fyysistä aktiivisuutta. Myös tutkimukset ovat tuoneet esille aikuisten merkityksen lasten fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä (Soini 2015). Jotta saamme lapsia enemmän liikkumaan, tulisi huomio kiinnittää asenteisiin, oppimisympäristöön sekä arjen pieniin liikuntahetkiin kuten siirtymiin, aamupiireihin jne. Liikunnan pitäisi olla päivittäistä, joka tilassa tapahtuvaa, eikä vain painottua ohjattuihin hetkiin esimerkiksi liikuntasalissa (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016). Aina voi vaikka tutun lorun muuttaa jumppaloruksi lisäten siihen erilaisia liikkeitä, tai toteuttaa enemmän ohjattuja leikkejä ulkoiltaessa. Usein myös ajatellaan, että liikuntaa voidaan toteuttaa vain salissa tai ulkotiloissa. Miten toteutuu päivittäinen liikkuminen yksiköissä, joissa ei ole salia? Päiväkodeissa, joissa on isoja lapsiryhmiä, on pidettävä huolta jokaisen lapsen riittävästä päivittäisestä liikunnasta. Enemmän on yritettävä luoda liikunnalle sisälläkin edellytyksiä - portaita, temppuratoja, tyynyvuoria – kuin rajata lasten liikkumista vain ulkoiluihin. (Helenius & Lummelahti 2014.) Meidän tulee myös tiedostaa vauhdikkaiden riehumis- ja peuhaamisleikkien tärkeys lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle (Varhaiskasvatussuunnitelma 2016). Liikunnasta tulisi tehdä lapsille elämäntapa pienestä pitäen. Jo 3-vuotiaana omaksutun elämäntavan on todettu säilyvän, ja ohjattuun liikuntaan osallistuminen ennustaa fyysisesti aktiivista elämäntapaa tulevaisuudessa. Liikunnan parissa lapsella on hyvä mahdollisuus harjoitella vuorovaikutustaitoja, omia fyysisiä rajoja, tunnetaitoja, tunteiden tunnistamista sekä tunteiden ilmaisua. (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016.) 

Emilia Kotonen & Marjo Huhtala, Varhaiskasvatuksen maisteriohjelman opiskelijat

   

Lähteet:

Bruce, T. 2004. Developing Learning in Early Childhood. Paul Chapman Publishing, London.

Dolya, G. 2010. Vygotsky in action in the early years: the key to learning curriculum. 

Replika Press PVT Ltd, India.

Hakkarainen, P. 2010. Lähikehityksen vyöhyke- pedagogiikan kulmakivi? Kasvatus 41 (3), 240-251.

Hakkarainen, P. & Bredikyte, M. 2013. Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet. UAB BALTO print. Vilnius.

Helenius, A. & Lummelahti, L. 2014. Leikin käsikirja. PS-kustannus, Juva.

Hujala, E. & Turja, L. 2012. Varhaiskasvatuksen käsikirja. PS-kustannus, Juva.

Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu.

Nurmi, J-E. 2013. Motivaation merkitys oppimisessa. Kasvatus 5, 548-554 

Pönkkö, A. & Sääkslahti, A. 2017. Liikuntakasvatus varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Jaakkola, T., Liukkonen, J. & Sääkslahti, A. (editor) 2017.  Liikuntapedagogiikka. PS-kustannus, Juva. 

Salmela-Aro, K. 2018. Motivaatio ja oppiminen. PS-kustannus, Juva.

Soini, A. 2015. Always on the move? Measured physical activity of 3-year-old preschool children. Studies in sport., physical education and health 216. University of Jyväskylä. 

Sääkslahti, A. 2015. Varhaiskasvatuksen liikunta. PS-kustannus, Juva.

Tieteelliset perusteet fyysisen aktiivisuuden suosituksille 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016:22.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Opetushallitus 2016:17

Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016:21