Logga in Minns inte lösenordet?

OBS! Projekt grund information är inte tillgänglig på svenska. Information skall presenteras på andra språk.

Sammonlahden apajat

Oppilaiden osallisuuteen ja aktiiviseen yhteistoimintaan perustuvaa ”Sammonlahden apajat"-hankkeen tavoitteena oli oppilaiden aktivointi oman oppimisen ja innostavan oppimisympäristön suunnitteluun hankkeen aikana uudistuneiden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Hankkeen avulla tuettiin oppilaiden kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutustaitojen, yrittäjyyden sekä tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittymistä. Hankkeen avulla uudistettiin ja ajanmukaistettiin yhteisiä oppimisympäristöjä sekä luotiin perustaa toiminnallisten menetelmien hyödyntämiselle sekä yhteistyölle koulun ulkopuolisten toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Hanke tähtäsi siihen, että koulun tilat ja lähialueet saadaan nykyistä aktiivisemmin käyttöön myös monialaisten oppimiskokonaisuuksien opiskelun, tutkivan oppimisen ja projektioppimisen tueksi sekä neuropsykiatrisen valmennuksen mahdollistamiseksi. Lisäksi hankkeella edistettiin erilaisten oppilaiden yhteistoimintaa ja kestävää kehitystä, jonka osa-alueet (ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen) pyrittiin kytkemään kiinteästi osaksi koulun arkea.

Hankkeen avulla tavoitellaan oppilaiden osallisuuden, vaikuttamisen lisäämistä sekä uusien oppimimista tukevien oppimisympäristöjen luomista. Osallisuutta vahvistamalla eri-ikäiset sekä eri kieli-

Visa mer...
 

Medlemmar
Vesa Raasumaa
Filer i projektet
Rubrik Beskrivning Typ Utläggningsdatum Utläggare
Apajat_Kansi_2017
bild 18.05.2017 10:23 Vesa Raasumaa

Toteutus

Lukuvuosittain uudistunut oppilaskunnan hallitus ja tukioppilaat vastasivat projektin suunnittelu- ja toteuttamisprosesseista. Oppilaskunnan hallitusta ja tukioppilaita ohjaavat opettajat auttoivat oppilaita kehittämään ja monipuolistamaan nykyisiä oppimisympäristöjä yhdessä opettajakunnan, ulkopuolisten asiantuntijoiden ja muun henkilökunnan kanssa. Hankkeen aikana luotiin autenttisia suunnittelutilanteita, joiden avulla oppilaat saivat harjoitella työelämässä tarpeellisia suunnittelu- ja työprosesseja (esim. 3D-mallinnus, toimitilojen käyttäjälähtöinen suunnittelu tai tilojen kalustus- ja maalaus). Oppilaita ohjattiin hankkeen aikana toimimaan aloitteellisesti, luovasti ja ratkaisukeskeisesti. Lisäksi hankkeen avulla tuettiin sitä, että oppilaat oppivat arvostamaan yhdessä saavutettuja tuloksia sekä lujittamaan koulun yhteishenkeä omalla henkilökohtaisella panoksellaan. Hankkeen osalta työnjako ja aikataulut olivat seuraavat:

  • Hankesuunnitelman, yhteistyöverkoston ja lopullisen toimintakonseptin luominen (oppilaskunta, ohjaavat opettajat ja yhteistyökumppanit/syksy 2014-kevät2015)
  • SIESTA-toimintakulttuurin uudistaminen (vastuuoppilaat ja ohjaavat opettajat/syksy2015-kevät2017)
  • Hankesuunnitelman toteutumisen arviointi ja raportointi (oppilaskunta ja ohjaavat opettajat/syksy2016-kevät 2017)

Tilojen uudistaminen

  1. Oppilaskunnan tilan uudistaminen (vastuuoppilaat, ohjaavat opettajat toimintaterapeuttiopiskelijat/syksy 2015)
  2. Ravintolan uudistaminen (vastuuoppilaat, ohjaavat opettajat toimintaterapeuttiopiskelijat/syksy 2015)
  3. Kirjaston ja mediateekin uudistaminen (vastuuoppilaat, ohjaavat opettajat SAIMIA-tekniikan alan asiantuntujat, ulkopuoliset asiantuntijat/kevät 2015-syksy2016)
  4. Muut opetustilat: esim. neuropsykiatrisen kuntoutuksen tilan kalustaminen (vastuuoppilaat, ohjaavat opettajat/syksy 2016)

Oppilaiden aktivointi oman oppimisen ja innostavan oppimisympäristön suunnitteluun
Hankkeen aikana koulun oppilaista muodostettiin vastuuryhmät, jotka keskittyivät koulun oppilaiden oppimisen ja oppimisympäristöjen uudistamisen kannalta kaikkein tärkeimpiin toimintaympäristöihin. Nämä kehitystyön osa-alueet olivat: oppilaskunnan tila, ravintola, kirjasto- ja mediateekki, aulat sekä SIESTA-aktiviteetit. Oppilaiden aktivointi onnistui tavoitteiden mukaisesti ja kehitystyötä tehtiin kaikilla osa-alueilla yhdessä opettajien, oppilaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Oppilaiden kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutustaitojen, yrittäjyyden sekä tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittyminen
Hankkeen aikana kehitettiin tiiviissä vuorovaikutuksessa oppilaskunnan eri alaryhmien kanssa koulun toimintakulttuuria. Tästä hyvä esimerkki oli #Meijänkoulu-toimintamalli, jonka osalta tukioppilaat ja oppilaskunta tuottivat koko koulun yhteishenkeä ja yrittäjyyttä lisääviä toimintoja uutta tieto- ja viestintäteknologiaa apuna käyttäen.

Yhteisten oppimisympäristöjen uudistaminen ja ajanmukaistaminen sekä perustan luominen toiminnallisten menetelmien hyödyntämiselle sekä yhteistyölle koulun ulkopuolisten toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa (näkökulmina mm. monialaisten oppimiskokonaisuuksien opiskelun, tutkivan oppimisen ja projektioppimisen sekä neuropsykiatrisen valmennuksen mahdollistaminen)

Hankkeen aikana koulun tiloja uudistettiin tavoitteiden mukaisesti. Oppilaskunnan tilan uudistaminen toteutui toiminnallisten työtapojen avulla toimintaterapeuttiopiskelijoiden ohjauksessa.  Kirjasto- ja mediateekkitilan suunnittelussa hyödynnettiin sekä 3D-mallinnusta että ulkopuolisen tilasuunnittelijan tukea, kun oppilaat muokkasivat ja toteuttivat yhdessä ohjaavien opettajien kanssa monipuolisen työskentelyn mahdollistavan tilakokonaisuuden. Koulun ravintolan uudistaminen toteutui yhdessä ravintolan työntekijöiden ja taito- ja taidepainotteisella opintolinjalla opiskelevilla oppilaiden kanssa.

Erilaisten oppilaiden yhteistoiminnan ja kestävän kehityksen edistäminen
Hankkeen aikana tilojen kehittäminen perustui käyttäjälähtöisyyteen ja eri osa-alueiden kehittämiseen paneutuneiden oppilaiden yhteistyöhön. Kestävän kehityksen vastuuoppilaat huolehtivat hankkeen aikana siitä, että kestävän kehityksen eri näkökulmat tulivat huomioiduiksi suunnittelun ja toteutuksen aikana (ml. hankinnat).

Hankkeen tuloksia on levitetty OPH:n Majakka-kehittämiskouluverkoston kautta muille oppilaitoksille Suomessa (erityisesti Itä-Suomen alueverkosto: http://www.oph.fi/kehittamishankkeet/kehittamiskouluverkosto). 

Hankkeen tuloksia on levitetty muille organisaatioille myös perusopetuksen johtoryhmätyöskentelyn, palvelualueen sisäisen verkostoyhteistyön sekä Lappeenrannan kasvatus- ja opetustoimen yhteistyökumppaneiden kanssa toteutuneen yhteistyön avulla. 


 

Toteutuneet kokonaismenot eriteltynä

Myönnetty

Toteutunut

Henkilöstömenot

Hankkeen koordinointi

1000

1000

Suunnittelu

500

500

Neuvonta ja ohjaus

7000

7132

Arviointi

500

500

Raportointi

0

0

Tiedotus, viestintä ja markkinointi

1000

1000

Muut työt, mitkä

0

0

Yhteensä

10 000

10132

 

Muut menot

Kokous- ja koulutusmenot

2000

2622

Matkustuskulut

1000

688

Palvelujen ostot

1000

1000

Laitehankinnat

1500

1446,57

Materiaalimenot

0

0

Vuokrat

0

0

Muut menot, mitkä

12000

12053,43

Yhteensä

17 500

17810

 

YLLÄPITO JA TUKI: info@oppimaisema.fi   •