Huh, mikä rypistys! Mukavuusalueelta tuli molempien heittäydyttyä oikein totaalisesti. Tiivistäen ajatukset: Valtaosan asioista tekisi nyt toisin, mutta silti kannatti ehdottomasti projekti toteuttaa. Nöyrästi selkäsuorana pitää peiliin katsoa, koska paljon muutoksen tarpeita ja ongelmia todettiin, mutta silti olimme tarpeeksi rohkeita näkemään ne.

Oppisisällöllisesti projektimme ei tarjonnut kaseille oikeastaan mitään uutta, mutta heidän silmänsä ryhmätyöskentelyn vetäjinä avautuivat: "Ei ne tottele...", "Ne tekee ihan muuta ja leikkii...", "Ei ne ymmärrä ohjeita...", "Kauheen raskasta ohjata pienten työskentelyä...", "Todella kuluttavia tunteja..." Hyvää kuvaavaa palautetta kaseilta. Miten vähän koulumme onkaan tarjonnut nuorille mahdollisuutta kantaa vastuuta ryhmästä, sen työskentelystä ja päämäärän saavuttamisesta? Kuinka paljon johtajuutta ja vastuunottamista oppilaat tarvitsevatkaan tulevissa opinnoissaan ja työelämässään? Selkeä epäkohta, jonka totesimme.

Neloset puolestaan olivat innoissaan työskentelystä isojen oppilaiden kanssa. Alussa heillä meni hommat esittämisen ja isojen huomion hakemiseen. Kumminkin neloset löysivät työskentelyynsä idean ja olivat mukana kaikessa. Totta kai heidän työskentelynsä ja taitonsa poikkeavat kasien tasosta, mikä tietenkin hämmensi kaseja. Oli myös hienoja hetkiä, jolloin ryhmässä keskusteltiin isojen ja pienten välillä lastenohjelmista, koneista sekä harrastuksista. Merkittävää, tai oikeastaan suorastaan todella merkittävää oli huomata, miten ennakkoluulot ja ehkä pienoiset pelotkin hälvenivät nelosten mielistä työskentelyn edistyessä. Ne isot muuttuivat meiksi oppilaiksi.

Ryhmätyöskentelyn alun hieman jo kaoottisen ilmapiirin tautalla näkyi myös tilojemme sopimattomuus. Rauhallisille ryhmätyöskentelytiloille olisi kysyntää. Alun jännitteneisyys näkyi myös ryhmissä, koska osa pienistä lähti pelleilyllä hakemaan isojen huomiota. Tähän kun yhdistetään ylä- ja alaluokkien oppituntien eri jaksoitus, eri ruokailuajankohdat, muuttuvat luokkatilat, laitteiston käyttötarve muilla luokilla, jne jne. Kuitenkin kaikesta siitä toimimattomuudestaan huolimatta työskentely lähti löytämään muotoaan ja loppuajasta työskentely ryhmissä näyttikin siltä miltä sen kuuluukin näyttää: Vastuun antamista, sen kantamista ja hauskaa yhdessä tekemistä. Aika helppo oli huomata, kuinka paljon meillä on kehitettävää oppilaiden työskentelytavoissa ja vastuunkantamisessa.

Eräs iso juttu oli aineenopettajan ja luokanopettajan työparityöskentely. Aivan uusi kokemus, joka herätti huomioita siitä kuinka toimintakulttuuria voi kehittää aivan pienilä asioilla. Roolitus alkoi muodostumaan ja ennen projektia olisikin pitänyt miettiä enemmän kummankin vahvuuksia ja pyrkiä niitä hyödyntämään työskentelyssä. Lisäksi oli mielenkiintoista huomata, miten paljon pieniä hetkessä ratkaistavia ongelmia projektityöskentely sisälsikään ja sitä kautta keskustelu työparin välillä piti olla kunnossa. Hyvänä esimerkkinä hyvästä ongelmanratkaisusta on ryhmien jakaminen kahtia tehostamaan työskentelyä. 

Googlen Drive pilvipalvelu osoitti potentiaalia työskentelyalustana, vaikka mobiililaitteilla koettiinkin yllätyksiä. Ainut varma asia varmistui entisestään, eli tekniikka/ohjelmisto pettää aina. Kuitenkin asiakirjan muokkaaminen pilvessä osoitti, että se sisältää mielenkiintoisia pedagogisia mahdollisuuksia. Tietoa voi hakea ja muokata todella kätevästi. Lisäksi opettaja voi seurata jaettujen asiakirjojen kautta ryhmien työskentelyä ja ohjata sitä kommentoimalla asiakirjaan. Tablettyölaitteet pääsivät oikeuksiin mediasisällön tuottamisessa, koska kuvaus, muokkaus ja jakaminen/liittäminen onnistuu yhdellä laitteella ja mikä parasta, se on oppilaille helppoa!

Koulumme arjen rakenteet vaativat suuria ravisteluja, jotta maaperä tällaiselle luokkarajoja ylittävälle opetukselle helpottuisi. Yksi tai kaksi opettajaa ei voi niitä muuttaa, mutta huomaa kuinka heistä se muutos voi lähteä liikkeelle. The Vortex of Sinervä osoitti kahdelle opettajalle mitä on heittäytyä muutoksen pyörteeseen. Esimerkkiä on näytetty ja kokemuksia jaettu. Toivottavasti uskaltaudumme heittäytyä työyhteisönä pyörteen syövereihin ja kesyttää sen suunnaton energia oppilaiden parhaaksi.