Elämykselliset ja monipuoliset oppimisympäristöt

Blogg's framsidan | Visa projekt


Oppimisympäristöjen luova, hulvaton tulevaisuus! Oppilaiden kirjoittama esittely

(Publicerat 08.04 2015 klo 18:08)

Aihekokonaisuuspäivien viettäminen on kuulunut jo pitkään Kasavuoren koulun perinteisiin ja tänä vuonna aiheena onkin luovuus. Tämän vuoden aihekokonaisuus pidettiin kahdessa osassa: 15.-16. joulukuuta sekä 2-4. helmikuuta. Aihekokonaisuudessa seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset paransivat koulun oppimisympäristöä. Yhdeksäsluokkalaiset järjestivät yrittäjyysmessut helmikuun alussa. Luovuuden myötä Kasavuori täyttyikin toinen toistaan hienommista ideoista.


Oppilaat olivat saaneet valita itselleen mieleisensä pajan. Pajoja oli monenlaisia. Rakentelupajassa tehtiin muun muassa jättikokoinen corona-peli, penkkejä ja suomalaiskorealainen jakkara. Pop up -pajassa mietittiin kouluun uusia piristäviä ideoita: paja pystytti esimerkiksi kahviloita, ravintoloita ja järjesti urheiluturnauksia. Tekstiilipajassa valmistettiin muun muassa lipputyynyjä kieliluokkiin, pehmoisia numeron ja kirjaimen muotoisia tyynyjä matematiikan ja äidinkielen luokkiin, sekä ikkunaverhoja. Dynamopyörässä suunniteltiin koululle kännykän ja muiden laitteiden latauspistettä, joka toimii pyörää polkemalla. Ruokalan linjaston paja suunnitteli linjaston seinälle sarjakuvan, jossa sanotaan, että liikaa mausteita ei kannata käyttää. Kuvispajassa kouluun tehtiin esimerkiksi kolmiosainen, iso taideteos, maalattiin urheilukuvia liikuntasaliin ja kaapinovet saivat uutta väriä. Kotitalousluokkien välitiloihin muun muassa suunniteltiin avaruusaiheinen tähtitaivas ja sohvia, jotta tilasta saataisiin viihtyisämpi. Matikan ja kemian luokkien tuunauksessa luokkiin maalattiin esimerkiksi avaruutta ja toiseen luokkaan maalattiin puita seinille ja patterit vihreiksi. Vessoja maalattiin oppilaiden ideoiden ja toiveiden mukaisesti. Vessoihin tehtiin esimerkiksi ilotulituskuvia, rantamaalaus ja metsämaisemia.  Pajat ovat käyneet myös vierailulla eri kohteissa. Esimerkiksi rakentelupaja kävi hakemassa inspiraatiota ja ideoita Helsingin kaupunginteatterilla. Kuvispaja kävi Helsingin keskustassa hakemassa ideoita julkisesta taiteesta. Pajalaiset olivat erittäin tyytyväisiä käynteihinsä.


Pajoista ja niiden tekemisestä raportoi Unelmatoimitus, jossa ovat kaikki toimittamisesta innostuneet. “Toimittajien” luona kävivät Iltalehden oikea toimittaja Hilkka Karvonen ja freelancerina toimiva Sanna Kekki. He kertoivat hyvää ja kattavaa tietoa toimituksesta ja toimittajien työstä.


Aikaisemmissa aihekokonaisuuksissa on esimerkiksi tehty tarinoita monin eri välinein ja tavoin sekä autettu toisia askareissa ja muissa hommissa, eli annettu hyvän kiertää.


Aihekokonaisuus on tilaisuus oppia asioita muullakin tavalla kuin opiskelemalla suoraan kirjasta sanoja tai lukemalla pelkästään kirjaa. Aihekokonaisuus antaa oppilaille luvan olla luovia ja tilaisuuden esittää omia ajatuksia Kasavuoren koulun parantamiseksi.


Lassi Lehti ja Julius Leino, Kasavuoren koulun 7.- ja 8.-luokkalaisia

Tämä juttu on julkaistu myös Kaunis Grani -lehdessä

Tutustu Unelmatoimituksen Facebook-sivuihin!


Suomenkielinen opetustoimi Kauniainen


Kommentarer (0):


Logga in först för att skriva en kommentar.