Skapad: 23.10.2014
Hankkeen avulla lisätään oppilaan mahdollisuuksia käyttää tvt:aa oppimisessa koulun koosta ja sijainnista riippumatta. Opetusta nykyaikaistamalla pyritään lisäämään kouluviihtyvyyttä. Vuonna 2009 tehdyn kuntaliitoksen jäljiltä koulut ovat epätasa-arvoisessa asemassa laitemäärien ja tietoverkkojen suhteen. Perusopetuksella on vahva halu järjestää laadukasta ja uuden opetussuunnoitelman hengen mukaista opetusta. Olemme jo kahden vuoden ajan panostaneet opettajien pedagogisen opetuskäytön osaamisen kehittämiseen. Koulut ovat nimenneet tvt-tukihenkilön ja perusopetuksen tvt-tiimi tapaa heitä säännöllisesti. Tvt-tukihenkilöiden tehtävävä on jalkauttaa käsiteltyjä asioita omilla kouluillaan. Hankkeeseen mukaan lähtevät koulut verkostoituvat keskenään etsien itselleen projektiparin. Kouluparit ideoivat ja suunnittelevat yhdessä toteutettavan projektin. Kouluja kannustetaan ilmiöpohjaisiin projekteihin. Näissä projekteissa hyödynnetään mobiililaitteita.
Grundare: Piia Kesonen
Titel | Datum | Kommentarer |