Blogin etusivulle | Projektikorttiin
Tänä keväänä toteutimme yhteisen lintuprojektin 3.-6. luokan kanssa. Uudet, hankkeen myötä saadut kalusteet ja tilanjakajat mahdollistivat osaltaan onnistuneen toteutuksen.
Ryhmät keräsivät tietoja linnuista ja nauhoittivat ne tableteilla. Nauhoitukset tallennettiin, muutettiin linkiksi ja linkit muutettiin qr-koodeiksi. Tietoja luettiin ja nauhoitettiin myös englanniksi ja saameksi.
Valmiit koodit liimattiin lintujulisteeseen, minkä tausta oli maalattu linnun elinympäristön mukaiseksi.
Pienemmät oppilaat kävivät tutustumassa lintuihin ja se kävi mukavasti vain qr-koodilukijaa käyttäen, jonka avulla he kuuntelivat isompien oppilaiden nauhoittamia tietoja lintujen elinympäristöstä, muutosta, ravinnosta ja lisääntymisestä. Myös linnun äänen pääsi kuuntelemaan qr-koodin takaa.
Projektissa oli mukana kolme opettajaa.
Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.