Oppimisen iloa, leikin riemua ja vahvaa johtamista Rauman varhaiskasvatuksessa

Blog's frontpage | Show project card


Fyysisten oppimisympäristöjen kartoituksen tuloksia - kasvattajien käsitys

(Written 23.11 2018 klo 11:00)

Eilen keskustelimme ohjausryhmässä valmistuneesta fyysisen oppimisympäristön kartoituksesta. Mitä se meille kertoi? Monet asiat ovat hyvin. Rymistä tehdään paljon retkiä lähiympäristöön. Kirjat kuluvat niin lasten kuin kasvattajien käsissä eli luemme lapsille runsaasti. Mahdollistamme lapsille runsaan liikkumisen päivän aikana niin sisällä kuin ulkona ja moteristen  perustaitojen, niin hieno- kuin karkeamotoriikan, harjoittelu on mahdollista päivittäin. Lisäksi lasten käyttöön tarkoitettu välineistö niin sisällä kuin ulkona koetaan rikkaaksi ja monipuoliseksi sekä lasten helposti tavoittevaksi.

Nämä ovat siis meidän aikuisten käsityksiä asiasta. Jäikö siis mitään puuteita, korjaamisen tai muuttamisen aiheita tai kohteita. Kyllä toki, mutta niistä myöhemmin lisää. Ja lapset, mitähän he ajattelevat oppimisympäristöstään?


Jaana Ahvenjärvi


Comments (0):


Log in first to post a comment.