Kokeellinen oppimisympäristö varhaiskasvatuksessa

Blogin etusivulle | Projektikorttiin


Hankevuosi 2018

(Kirjoitettu 21.12 2018 klo 14:50)

Työntäyteinen ja mielenkiintoinen hankevuosi on lopuillaan. Vuoteen on mahtunut paljon: hankkeen käynnistämistä, oppimisympäristöjen suunnittelua, yhteistyö kuvioiden luomista ja käynnistämistä, uuden päiväkodin valmistuminen ja uusiin tiloihin muutto sekä tietysti paljon oppimisympäristöjen kehittämiseen tähtäävää taustatyötä, hankintoja, koulutusta sekä kouluttautumista, mielenkiintoisia kohtaamisia, keskusteluja ja suunnittelua. Hanke on mahdollistanut paljon sellaista, mikä ilman hankeen tuomia resursseja ei olisi ollut mahdollista. Kokemukseni mukaan kehittämistyö mahdollistuu parhaiten silloin, kun kehittäminen tapahtuu siellä, missä itse työkin tehdään, kentällä.

Vuoden ehdoton huippu hetki on ollut uuden upean Martinlaakson päiväkodin aukeaminen. Upea rakennus, avarat tilat, laadukkaat materiaalit ja esteettinen kokonaisuus luo vertaansa vailla olevat puitteet laadukkaalle varhaiskasvatukselle. Laatu ei kuitenkaan synny vain fyysisestä oppimisympäristöstä. Upeissakin tiloissa tarvitaan osaavaa henkilökuntaa toimivat käytänteet ja ennen kaikkea laadukasta vuorovaikutusta niin lasten, perheiden kuin henkilökunnan välillä.

Vuoden kohokohtiin voidaan lukea antoisa yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa. Mahtavat keskustelut Jonna Kankaan, Nina Sajaniemen ja Annukka Purren kanssa ovat olleet kullanarvoisia. Yhteistyö on tuonut uskoa ja luottamusta hankkeemme toimintaan ja tutkimukseen perustavan tuen saattelemana olemme uskaltaneet kokeilla vähän hullumpiakin ideoita. Ehdottomana kirsikkana yliopistoyhteistyömme suuren kakun päällä loistaa Leikki oppimisympäristönä -seminaari, joka onnistui yli odotusten haasteellisesta ajankohdastaan huolimatta.

Merkittävänä koen myös sen, että olemme onnistuneet luomaan Martinlaakson päiväkotiin koko talon yhteisen päiväkotitonttu Martin legendan. Martista puhutaan taaperotyhmistä eskareihin ja vilahtelee Martin tekoset myös henkilökunnan välisissä  keskusteluissa. Koko talon yhteinen hahmo on mitä parhain yhteisöllisyyden ja hyvän mielen luoja. Toiveissa on, että Martin legenda jää elämään ja Martti voi touhuillaan ilahduttaa lapsia ja aikuisia vielä pitkään hankkeen loputtuakin.

Vaikka paljon on jo saatu aikaan jää tekemistä tulevallekin puolivuotiselle. Ennen kesäkuun viimeistä päivää ja hankekauden loppua ehdimme tehdä vielä monta käytännön koetta. Heti tammikuussa juhlitaan Martinlaakson päiväkodin virallisia avajaisia. Tammikuussa lähdemme myös testaamaan käytänteitä, joilla oppimisympäristöt avautuvat tehokkaammin omien ryhmätilojen ulkopuolelle. Lisäksi pääsemme toden teolla kokeilemaan kulttuuri- ja katsomuskasvatuksen oppimisympäristöämme, käynnistämään yhteistyön aikuisopiston kanssa ja toteuttamaan suunniteltuja koulutuksia ja koulutuskokonaisuuksia. Ennen sitä nauttikaamme kuitenkin valkeasta joulusta, hyvästä ruoasta, perheestä ja ystävistä.

Hyvää joulua ja intoa tulevalle vuodelle!


Minna Laitinen


Kommentit (0):


Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.