Usein vanhojen päiväkotien oppimisympäristöt ovat vuosien saatossa muokkaantuneet palvelemaan päiväkotiarkea melko rutiininomaisesti. Aina ympäristöjä ja niiden toimivuutta ei muisteta pysähtyä tarkastelemaan ulkopuolisen silmin, vaan tavarat ja huonekalut ikään kuin jämähtävät omille paikoilleen. Tavarat, lelut ja välineet ”omistavat” ne, kenen ryhmätilassa ne sattuvat sijaitsemaan. Toisinaan tulee tunne, että aikuisille on muodostunut lähestulkoon tunneside joihinkin päiväkodin tavaroihin, eikä niistä luovuta edes tilanteissa, joissa ne makaavat hyllyissä käyttämättöminä kuukaudesta toiseen. Lisäksi kauan toiminnassa olleisiin päiväkoteihin kertyy tavaraa uskomattomia määriä ja väitän, ettei henkilökunnalla ole useinkaan kokonaiskäsitystä siitä, minkälaista materiaalia talot pitävät sisällään. Tämä johtaa siihen, että uutta tavaraa tilataan lisää ja lisää, vaikka vastaavaa materiaalia löytyisi talosta käyttämättömänä. Tämä ei tietenkään ole millään tavalla kestävän kehityksen mukaista toimintaa. 

Lasten mahdollisuudet vaikuttaa ryhmän käytössä oleviin leikki- ja toimintamateriaaleihin ovat käsitykseni mukaan hyvin rajalliset, vaikkakin uudet lelut ja tavarat hankitaan tarpeeseen perustuen sekä kasvattajien tekemien havaintojen pohjalta. Lasten osallisuutta, esimerkiksi lastenkokousten avulla, hankintasuunnitelmaa tehtäessä hyödynnetään varmasti paljon, mutta herää kysymys, pystyykö kaikki lapset ilmaisemaan ajatuksiaan tämän tyyppisissä tilanteissa. Lelujen lainaamista ryhmästä toiseen tapahtuu uskoakseni kaikissa yksiköissä, mutta miten lapselle syntyy käsitys siitä, minkälaisia tarjoumia päiväkodin toisissa ryhmissä on saatavilla?

Miten sitten päästä käsiksi näihin oppimisympäristön kehittämiseen ja lasten osallisuuteen liittyviin haasteisiin? Ratkaisun avaimet on heitettävä rohkeasti lasten käsiin. Lapset ovat omien leikkiensä asiantuntijoita ja heillä on jo varhaiskasvatus- sekä esiopetussuunnitelmankin mukaan oikeus vaikuttaa siihen, mitä tavaroita he leikeissään käyttävät. Tarvitaan vain keino, jolla lasten osallisuus saadaan mielekkäällä tavalla toteutettua. Tähän haasteeseen vastausta etsiessäni, mieleeni tuli ajatus koko talon yhteisistä lelumarkkinoista. Kaupassa käynti on kaikille lapsille tuttua ja arkipäiväistä, joten sen ympärille on helppo lähteä rakentamaan koko talon yhteistä kauppaleikki-ideaa. Lelumarkkinoita lähdettiin rohkeasti kokeilemaan Vantaanlaakson päiväkodissa henkilökunnan kehittämispäivän yhteydessä.

Toteutus

Lelumarkkinoita lähestyttiin tarinallisen leikin keinoin (linkki tarinallisen leikin käsikirjaan tekstin lopussa). Jotta markkinoiden toteutus oli ylipäänsä mahdollista, oli ensimmäisenä keksittävä juoni, jolla koko talon lelut saadaan koottua yhteen. Niinpä ryhmiin saapui leluylitarkastajan kirje, jonka mukaan lasten oli toimitettava kaikkien ryhmien lelut juhlasaliin lelutarkastusta varten. Tarkastukseen toimittamista seuraavana päivänä oli Vantaanlaakson päiväkodin henkilökunnan kehittämispäivä, jossa päällimmäisenä tavoitteena oli luoda markkinaleikkiin innostava oppimisympäristö. Kehittämispäivä aloitettiin teoriaosuudella, jossa Helsingin yliopiston lehtori Jonna Kangas piti lyhyen alustuksen lasten osallisuudesta. Teoriaosuuden jälkeen käärittiin hihat ja aloitettiin markkinoiden konkreettinen rakentaminen. Pienenpienen alkuhämmennyksen jälkeen markkinahumu otti toden teolla tuulta purjeisiin ja upea markkinamiljöö satumetsineen syntyi saliin käden käänteessä. Aikaa inspiroivan markkinamiljöön rakentamiseen kului vain vaivaiset 40 minuuttia.

Kehittämispäivän jälkeisenä maanantaina oli vuorossa vilkas markkinapäivä. Päiväkotiin saapuessaan lapset pääsivät vanhempineen tutustumaan markkinamiljööseen. Aamupalan jälkeen markkinoilla käytiin ryhmittäin, tarkoituksena kartoittaa mitä kaikkea markkinoilla oli myynnissä. Ennen ostoksille tuloa ryhmien tehtävänä oli aikuisten avustamana tehdä yhteistä listaa siitä, mitä kaikkea ryhmään olisi hyvä markkinoilta ostaa.

Markkinoilla kauppa kävi mukavan leppoisasti. Lapset eläytyivät markkinahumuun varsin ihastuttavasti ja ostoksia tehtiin kaikessa rauhassa ja ennen kaikkea harkiten. Päiväkodin naapurissa sijaitsevasta Naapuri-kaupasta oli henkilökunnan huikean idean saattelemana saatu lainaan viisi ihka oikeaa lasten ostoskärryä, joihin ostoksia oli erityisen mukavaa koota. Tämä on yritysyhteistyötä parhaimmillaan! Maksuvälineenä markkinoilla kävi erilaiset liikunnalliset liikkeet. Kekseliäät eskarilaiset olivat lisäksi keränneet ulkoillessaan käpyjä, joilla maksun saattoi halutessaan myös suorittaa. Ostosten jälkeen lapset pääsivät nauttimaan markkinatunnelmasta vielä markkinakahvilaan aikuisten taukotilaan.

Arviointia

Lelumarkkinat osoittautuivat mielekkääksi tavaksi osallistaa niin lapsia kuin aikuisia yhteisen oppimisympäristön rakentamiseen. Kuulemani mukaan lapset olivat tarttuneet innokkaasti lelujen tarkistettavaksi vientiin ja tavaroita oltiin viemässä tarkistettavaksi jopa liiankin ahkerasti. Päiväkodin kaikkien lelujen näkeminen samassa paikassa oli vaikuttava näky, sillä tavaramäärä oli valtaisa. Markkinoille kootut päiväkodin lelut näyttäytyivät lapsille ikään kuin uusina, mikä näkyi ihastuneina henkäyksinä ja hämmästyneinä katseina. Vaikka ryhmät kävivät markkinoilla vuorotellen ja jonkin verran jouduttiin myymään myös ”ei oota”, pystyivät lapset hienosti säätelemään pettymystään ja ostamaan jo myytyjen tuotteiden tilalle jotain muuta. Markkinoilla käyttäydyttiin muutenkin varsin asiallisesti ja kaupankäynnin sisään kirjoitetut säännöt olivat lapsilla hyvin hallussa pienimmästä suurimpaan.

Markkinat rakennettiin kirpputori -mallilla, jossa lapset saivat itse kiertää pöytiä ja valita niiltä mieleisiään leluja. Tämä ehkä osaltaan vaikeutti ajatusta ryhmän yhteisistä ostoksista. Yhteistä ostoslistaa oli vaikea pitää mielessä tavaran paljouden keskellä. Myöskään myyjille ei syntynyt toivomallani tavalla mahdollisuutta käydä lasten kanssa keskustelua heidän ryhmässä tarvitsemistaan leluista. Ehkäpä markkinoiden rakentaminen vanhanajan kaupan -mallilla, jossa asiakkaat tulevat tiskille ja kertovat myyjälle mitä tarvitsevat, voisi edesauttaa ryhmän yhteisten lelujen ostamistavoitteen terävöittämisessä ja ylipäänsä vuorovaikutteisuuden lisäämisessä. Pienemmille lapsille maksaminen liikunnallisilla liikkeillä oli myös hivenen hämmentävää, mutta toisaalta maksaminen ei ollut tavoitteen asettelussa erityisen merkityksellisessä roolissa.  

Henkilökunnalta nousi idea elämyskorttien myynnistä lelujen lisäksi. Elämyskorttien avulla lapset voisivat tavaroiden ja lelujen lisäksi hankkia itseään kiinnostavia aktiviteettejä, kuten metsäretkiä, jumpparataa, nukketeatteria tai satuhierontaa. Samalla henkilökunta voisi saada oivallisella tavalla kiinni siitä, minkälaiset aktiviteetit lapsia kiinnostavat. Idea jouduttiin toteuttamaan varsin lyhyellä suunnitteluajalla, joten toteutus oli suoraan sanottuna heikko. Varsinkaan pienimmät asiakkaat eivät saaneet oikein kiinni elämyskorttien ajatuksesta. Elämyskortit ovat kuitenkin ehdottomasti jalostamisen arvoinen idea ja pienellä kehittämisellä siitä saa varmasti toimivamman ja lapsille helpommin ymmärrettävän myyntituotteen seuraaville markkinoille.

Lelumarkkinoiden koko aineisto suunnitelmineen ja esityksineen löytyy materiaalit välilehdeltä. Vantaanlaakson päiväkodin henkilökunnan kanssa toimintaa arvioidaan syyskuun puolella, jolloin saadaan varmasti paremmin käsitystä myös siitä, onko lelumarkkinoilla ollut minkäänlaista vaikutusta esimerkiksi lasten suhtautumiseen leluja kohtaan.

 https://www.edu.fi/download/187568_tarinasta_leikiksi_kasikirja_2017.pdf