Tänään ennen luokanopekokousta kokoonnuimme opehuoneen lokeroitten edessä. Jokainen poimi lokerostaan kuvakortin, ja ryhmittäydyimme kävelykokousryhmiksi kuviemme mukaisesti. Ryhmät keskustelivat vajaan puolen tunnin ajan aurinkoisessa kevätsäässä opettajuudesta, oppimisen fyysisistä tiloista, teknologiasta ja työvälineistä.

Sisätiloissa jatkoimme jakauduimme uusiin ryhmiin siten, että jokaisessa ryhmässä oli kunkin kuvakortin edustaja kertomassa oman kuvansa synnyttämästä keskustelusta. Keskustelu polveili sinne tänne. Esittelimme tulevaisuusbarometrin ja kerroimme, minkälaista työskentelyä ryhmiltä odotetaan. Tulevaisuusbarometrin käsittely sujui kolmessa ryhmässä vaihtelevasti: joku ryhmä oli valmis seitsemän minuutin päästä kun taas samassa ajassa toinen ryhmä oli päässyt keskustelemaan vasta ensimmäisestä osiosta. Tylsää oli, että emme ehtineet käsitellä ajatuksiamme yhdessä, sillä opekokouksemme muut tärkeät asiat painoivat päälle.

Tämäntapainen työskentely vaati selkeästi enemmän aikaa kuin mihin olimme varautuneet. Keskustelu oli hedelmällistä, mutta asioiden työstäminen jäi pahasti kesken. Eräs kollega oli tyytymätön siihen, että samaan kokoukseen oli ympätty sekä vierailu naapurikouluun että keskusteluosio että muut luokanopettajakokouksen asiat. Totta. Vastaanottokyky työpäivän jälkeen on rajallinen. Asioiden sulatteluun tarvitaan enemmän aikaa.

Padletin käyttäminen ei toteutunut lainkaan. Mutta haaveitahan saa ihmisellä olla; ehkä ensi kerralla.