“Yhdessä suunniteltu on puoliksi tehty” on sananlasku, joka on syntynyt ja erilaisissa oppimis- ja työympäristöjen kehityshankkeissa. Sekä Olli Niemen että Suvi Nenosen kokemuksen mukaan perinteinen hyvin suunniteltu ei riitä, yhteinen kehittäminen ja yhteisellä ymmärryksellä jaettu tavoite ovat oleellinen osa onnistunutta ratkaisua.

 

”Yhteiskehittäminen on minulle tapa herättää hidas ajattelu”, kertoo Olli. Miksi pitää hidastella? Sen takia, että se on nopean ajattelun vastakohta. Nopealla ajattelulla on taipumus tyrmätä uudet asiat: Uusi asia merkitsee usein muutosta ja suojaava, nopea ajattelu käynnistää meissä jokaisessa asuvan muutosvastarinnan. Uudet asiat, positiivisetkin, pelottavat. ”Kun oivalsin uudet asiat tyrmäävän nopean ajattelun vaarat, etsin keinoja hitaan ajattelun edistämiseksi”, Olli jatkaa. Ja mitä löytyi?

”Huomasin, että onnistuneisiin yhteiskehittämisen prosesseihin kuuluu tulevaisuuden vision luominen yhdessä muiden kanssa. Tulevaisuudesta käsin voimme tarkastella tätä hetkeä ja todeta, millaisia toimintatapoja esimerkiksi peruskoulussa on kehkeytymässä ja millaisia muutoksia se edellyttää sekä digitaaliselta että rakennetulta ympäristöltä”, kertoi hän.

Esimerkiksi Tampereella, Nekalan normaalikoulun suunnittelua tukevissa työpajoissa muotoilimme koululle yhdessä opettajien ja oppilaiden kanssa uuden vision: Norssissa kasvaa uteliaita, rohkeita, maailmaa ymmärtäviä ja muuttavia oppijoita.  Norssin kampus ja ympäristö tarjoavat edellytykset kokeilemiseen ja oivaltamiseen. Kokeilemisen, onnistumisen ja innostumisen kulttuuria luodaan jokapäiväisessä toiminnassa.

Vision pohjalta ei työstetty pelkästään koulurakennusta vaan Norssin aluetta.  Charrette-työskentelyyn osallistuivat myös lähialueen yhdistyksiä ja muita toimijoita, kuten esimerkiksi Sorin Sirkus ja Eteläisen Seurakunnan työntekijöitä Viinikasta. Koulurakennuksen kehittämisessä kiinnitettiin huomiota aulaan ja keskuskäytävään, joka olisi valoisa ja avara sydän, uusi sisäänkäynti – unohtamatta ruokailutilan merkitystä sosiaalisena liimana. Charette-työskentelyssä eri käyttäjäryhmät ja suunnittelija tuottavat yhdessä paikan päällä luonnoksen, joka palvelee sekä kustannuslaskentaa että rakentamista. Käyttäjän tarpeet siirtyvät käyttäjän silmien alla ratkaisuksi. Yhteiskehittämisen tulokset syntyvät paikan päällä.

Vastaavanlainen paikan päällä menetelmä, käytettävyyskävely on ollut käytössä Espoon JOT (Joustavat oppimisen tilat) -hankkeessa.  Siinä tarkasteltiin olemassa olevan koulun käytettävyyttä koulun eri toimijoiden näkökulmasta. Mukana oli opiskelijoita, opettajia, vahtimestari ja tutkijoita. Käytettävyyskävelyjen tavoitteena on ollut tunnistaa niin arkeen luistoa kuin kitkaa tuottavia tekijöitä – molemmista voi oppia. Käytettävyys onkin käyttäjän, käyttötilanteen ja rakennetun ympäristön vuorovaikutuksen arvioimista ja ymmärtämistä. Tätä ymmärrystä voidaan käyttää olemassa olevien tilojen ja tilojen käytön kehittämiseen sekä uusien tilojen kehittämiseen. Käytettävyystieto antaa syötteitä tilojen käyttäjäorganisaation ja käyttäjien lisäksi kiinteistö- ja rakennusalan toimijoille, kuten rakentajille, suunnittelijoille, kiinteistön omistajille, kiinteistö- ja tilajohtajille sekä kiinteistön ylläpitopalveluita tarjoaville yrityksille.

Mitä käytettävyyskävelyllä löytyi? Tapiolan koulu on väliaikaisesti sijoitettuna parakkeihin. Pihapiirissä on mahdollista pelata koripalloa välituntisin, mutta voi sentään: kun pallo lennähtää tasakattoisen kontin katolle, on sen sieltä pois saaminen kohtalainen urakka. Monta kallista peliminuuttia on menetetty. Tilojen teräsritiläiset ulkoportaat ovat erittäin käytettäviä kevyen lumen tippuessa itsestään ritilän läpi, mutta entäs sitä opettajaa, joka tiputtaa vahingossa avaimen juuri ritilän läpi ennen kuin on ehtinyt oven avata. Näistä arjen pienistä havainnoista keskusteltiin pitkin käyttäjämatkaa pihapiirissä ja koulun sisällä. Niistä on helppo kirjata ylös pieniä parannusehdotuksia, jotka lisäävät viihtyisyyttä ja toden totta: positiivista vuorovaikutusta tilan ja käyttäjän välillä. Eri käyttäjänäkökulmat ovat enemmän kuin osiensa summa ja ratkaisut ovat usein oivalluksia, jotka olisivat muuten jääneet huomaamatta.

Positiivinen käytettävyyskokemus liittyi Tapiolan koulun tiskiin – sosiaaliseen liimaan, joka oli ysiluokkalaisten yksinoikeutettu hengailupaikka. Sitä se oli ollut aiemmin, se tuli mukana väistötiloihin ja todennäköisesti kulkee pian juhlasaatossa uuteen kouluun. Tiski ei sinällään tuo lisäarvoa arjen sujumiselle aulatilassa fyysisenä objektina, mutta sen symbolinen arvo on valtava. Se on luonut kouluyhteisölle omia käytäntöjä, se palvelee sosiaalista tilaa ja paikkaa – muistoja ja tulevaisuutta. Myös tiskin tarina kuultiin käytettävyyskävelyllä. Olemassa olevan tilan yhteinen tarkastelu tekee näkyväksi tilan ja käyttäjänsä suhteen – yhteisellä kehittämisellä tätäkin suhdetta voidaan kehittää ja vaalia.

”Näyttää siltä, että myös käytettävyyskävelyt laukaisevat meitä ajattelemaan hitaammin – on aikaa pysähtyä tarkastelemaan ympäristöä, sanoittamaan arjen kulkua ja tunnistamaan niitä tekijöitä, jotka nopean ajattelun tuoksinassa vain sivuutamme kiirehtiessämme eteenpäin”, toteaa Suvi Nenonen. Yhteiskehittäminen on hidastamista, jotta voimme saavuttaa vikkelämmin toimivia ja käytettäviä ratkaisuja – ei pelkästään tilaan vaan myös suhteeseemme tilan kanssa.

-----

Osallistuminen ja yhteistyö on ollut yhteinen nimittäjä sekä Espoon JOT-hankkeessa että Tampereen Nekalan koulun OSU -kehittämishankkeessa, joista molemmat saivat tukea opetushallitukselta.