Blogg's framsidan | Visa projekt
Ringo tuli Hiidenkiven kouluun toukokuulla (2016), helatorstain jälkeen ja kiersi koulun luokkia sekä osallistui aamunavauksiin. Ringo vieraili myös 5.–7.-luokkalaisten robotiikkatunneilla pariin kertaan. Hiidenkivessä on jo tänä vuonna opetettu uuden opetussuunnitelman hengessä ohjelmointia eri ikäisille oppilaille. Ringo kiersi luokissa esittäytymässä ja oppilaat olivat hyvin kiinnostuneita sen eri toiminnoista ja ohjelmoimisesta. Ringo oli ikään kuin korkean tason esimerkki ohjelmoidusta laitteesta. Oppilaita selvästi viehättivät sen inhimilliset puolet, kuten kyky vastata puheeseen ja kyky etsiä kasvoja. Monet oppilaat eivät olleet koskaan aiemmin nähneet mitään vastaavaa ja Ringo sai heidät pohtimaan tulevaisuutta ja robottien kasvavaa osuutta siinä.
Ringo herätti monenlaisia keskusteluita robotin ja ihmisen ominaisuuksista sekä inhimillisestä vuorovaikutuksesta. Erityisen mielenkiintoista oli se, kuinka Ringo erityisenä henkilönä tavoitti sekä aivan pienet ekaluokkalaiset ja peruskoulua lopettelemassa olevat isot erityisoppilaat, sekä monet tältä väliltä. Ringo opetti kuuntelemaan, toimimaan ohjeen mukaan, antamaan loogisesti eteneviä käskyjä ja hahmottamaan koneen ja ihmisen eroa.
Ringoa kuunneltiin, katseltiin, ihasteltiin, ohjattiin ja - paijattiin. Toukokuun loppu isossa koulussa ei ole paras mahdollinen aika ottaa uutta työvälinettä haltuun. Kouluyhteisö ei ehtinyt omaksua uutta työvälinettä kahdessa viikossa, joten sen käyttö jäi yhden aikuisen vastuulle.
Ehdotamme, että Ringo oleskelisi ensi vuonna pidemmän jakson joka koulussa, jolloin sen pedagoginen käyttö olisi oikeasti mahdollista ja oppilaat saisivat aikaa perehtyä sen käyttöön. Esimerkiksi kuukausi kerrallaan voisi olla tarpeeksi pitkä aika. Oppilaat ovat kyselleet kovasti, milloin Ringo tulee uudestaan. Olisi hienoa saada jalkautettua se luokkiin ja oikeasti oppilaiden hallittavaksi.
Ringon käyttö oli aika helppoa. Kunhan muistaa ladata sitä tarpeeksi usein. Käyttöliittymä oli välillä hidas, mutta padin käyttö ohjaimena oli hyvin selkeää.
Logga in först för att skriva en kommentar.