Älykkäät ympäristöt - koodilla koulu haltuun!

Blogg's framsidan | Visa projekt


MONIKÄYTTÖINEN OPPIMAISEMA - Tulevan Pasilan peruskoulun projektiesittely

(Publicerat 19.02 2016 klo 15:53)

MONIKÄYTTÖINEN OPPIMAISEMA


1 Mikä on ollut koulukohtainen tavoitteenne? 
Tavoitteemme on laajentaa avoimia ja uudenlaisia oppimisympäristöjä KOKO kouluun, ei vain yksittäisiin tiloihin. Lisäksi olemme halunneet laajentaa koko tulevan peruskoulun opettajien pedagogista ajattelua: kouluttaa, keskustella, kokeilla ja kannustaa. Kolmas tavoitteemme on varustaa oppimisen tilat siten, että jokaisella tilassa työskentelevällä on mahdollisuus käyttää digityökaluja ja että heillä on osaamista käyttää niitä monin eri tavoin. 

2 Miten tavoite on toteutunut? Ja mitä vielä tavoitellaan? 
Luokkien kalustus on lähtenyt rivakasti käyntiin: Uusilla ja vanhoilla, kierrätetyillä ja ilmaiseksi saaduilla on sisustettu kolme alaluokkaa ja kaksi yläluokkaa erilaisilla pöydillä (isoja, pyöreitä, neljän hengen). Lisäksi kaikkiin luokkiin on hankittu pyöreitä mattoja, lattiatyynyjä, bobles-istuimia ja työpöydät kahta pöytäkonetta varten. Käytäville on ostettu muutamia sohvapaloja, viisi sermiä ja siirretty vanhasta koulusta tuoleja ja työtasoja tulevaisuuden tarpeisiin. Yläluokkiin on ostettu naulakoita. Luokkien pulpettien vaihtamista toisenlaisiin oppimisen kalusteisiin jatketaan tänä vuonna. 

Opettajille on tarjottu koulutusta (sekä Älykkäät-hanke + meke+ tasa-arvohanke) uudenlaisen oppimisajatuksen ja ohjelmien/ laitteiden käyttöönoton suhteen. Ala- ja yläkoulun opettajat ovat osallistuneet koodaus-, tutkiva oppiminen-, Ipad- ja robotiikka-koulutuksiin. Lisäksi koulussa on tarjottu omaa Ipad-työpajaa eri ohjelmineen ja Iloisen Oppimisen talo-koulutusta. Opettajat ovat olleet myötämielisiä ja innokkaita kouluttautumaan. 
Opettajat haluavat kouluttautua lisää. Suunnitelmissa on toteuttaa koululla keväällä kaksi työpajaa, jossa koulun omaa osaamista jaetaan kaikkien käyttöön koulujen uusia Ipadeja ja Samsungeja hyödyntäen. Koulutuksiin hakeutumista kannustetaan edelleen ja rohkaistaan niitä, jotka eivät vielä ole uskaltautuneet mukaan digiaskeliin. 
Koneiden käyttöönottoa aloitetaan juuri nyt. Pohdinnassa on verkon pulmat, joista tietohallinnolle on mennyt viestiä. Lisäksi koulun tvt-tiimi pohtii, miten saadaan käyttö tehokkaaksi, koneita ”vaalivaksi” ja tasapuoliseksi. 

















3 Millaisia välineitä ja kalustusta olette hankkineet tavoitteenne toteuttamiseksi? 
Edellä on lueteltu kalusteita, jotka on hankittu sekä koulun oman kalustebudjetin ja Älykkäät hankkeen varoilla. Osa on ollut ilmaista, kierrätettyä, tai saatua. Lisäksi olemme hankkineet Ipadeja ja Samsungeja molempien budjeteista. Robotiikkaa ja uutta av-välineistöä on hankittu. 

 

4 Millaisia tavoitteen toteutumisesta johtuvia levittämisajatuksia teillä on virinnyt jo tässä vaiheessa? 
Kun nyt suunnittelemme uutta koulua vanhoihin tiloihin ja näyttää siltä, että ainakin 4.kerros (ja osin 3.kerros) tulee olemaan uudenlaisen oppimisen tilaa ja luokkahuoneet erilaisia, mutta uudenlaisia, esittelemme tiloja mielellämme, kun tulee valmista. Opettajien kevään kokeilujen jälkeen nähdään, olisiko koulun ilmiöoppimisessa jaettavaa muillekin.

Juhani Kärki


Kommentarer (0):


Logga in först för att skriva en kommentar.