TOIMIVA

Blogin etusivulle | Projektikorttiin


TOIMIVA 2. Kosken koulu sekä muuta ajankohtaista

(Kirjoitettu 27.02 2016 klo 08:42)

Suunnittelu alkoi ohjausryhmän kokoontumisella. Liikkeelle lähdettiin tulevien asiakkaiden eli oppilaiden, tilojen, henkilöiden eli opettajatyöparin sekä konsultoinnin ja ohjauksen miettimiselle. TOIMIVA 2. aloittaa toimintansa konkreettisesti 16.8.2016 Kosken koululla uusissa kunnostetuissa entoisen Lyseon tiloissa. Jotta toiminta saadaan käyntiin on tärkeää saada myös suunnittelu jo tässä vaiheessa työparin osalta käyntiin. 

TOIMIVA 1. Tainionkoskella antaa pohjaa tulevaan uuden ryhmän perustamiseen. Uuden toiminnallisen oppimisen mallitusta ja oppeja jaetaan myös tulevan viikon Etelä-Karjalan kesäyliopiston TOIMIVA Tainio koulutuksessa, johon osallistuu sekä Imatralaisia opettajia että myös muualta tulevia opettajia. Käytännön osa koulutuksesta tapahtuu TOIMIVA 1. tiloissa Tainiolla.

TOIMIVA 1. vanhempainilta pidettiin menneellä viikolla ja tilaisuus oli erittäin vuorovaikutteinen. Opettajat esittelivät toimintaansa ja pedagogista ajatuksia ja vanhemmat antoivat palautetta; ehdotuksia ja positiivista palautetta. Mukana olleena heräsi itselleni ajatus, että haluan kerätä tätä kehittämistyötä varten toukokuussa palautteen tästä kokonaisuudesta. Koen hyvin tärkeäksi itse asiakkaiden eli oppilaiden ja heidän huoltajiensa mielipiteet. Uuden opetussuunnitelman mukaan vuorovaikutus myös tältä osin on tärkeää ja katson sen olevan myös osan arviointia.


Minna Rovio


Kommentit (0):


Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.