Älykkäät ympäristöt - koodilla koulu haltuun!

Blogg's framsidan | Visa projekt


Oppilaat pitchasivat kansainvälisille sijoittajille englanniksi

(Publicerat 25.05 2016 klo 15:31)

Perusopetuksen oppilaat pääsivät esittämään moninaisia taitojaan englannin kielellä pitchaus-tapahtumassa kansainvälisille sijoittajille. Muutaman kuukauden aikana kehitetyt teknologiset innovaatiot saivat esiintymisfoorumin AiroIslandilla järjestetyssä JuniorBotissa.

 
Oppilasryhmillä oli mahdollisuus osallistua innovaatiokilpailuun huhtikuussa 2016. Kilpailussa oli mukana lopulta kolme esitystä. Mukaan olisi mahtunut enemmänkin, mutta saadun palautteen perusteella kilpailun kovat kriteerit ja tiukka aikataulu ilmeisesti vähensivät oppilaiden ja opettajien innokkuutta osallistua tapahtumaan. Oppilaiden tehtävänä oli kehittää uusi keinoälyä tai robotiikkaa hyödyntävä innovaatio. Mukaan kilpailuun lopulta saapui vain kaksi oppilasryhmää, joista toisella oli kehitettynä kaksi ideaa innovaatioista. Molemmat esiteltiin erityisen ansiokkaasti. 
 
VIDEO 1: JuniorBot 2016 - Closing remarks (kesto 11.36 min)
 
Kaikki esitykset saivat mm. kansainvälisiltä sijoittajilta (Renaud Champion ja Peter Stany) kiitosta ja kehuja. Renaud Champion toimii robotiikan alan sijoittajana ja konsulttina Euroopan komission robotiikan toimialan edistämiseksi globaalisti. Peter Stany on puolestaan Ruotsin Robotsdalenin robotiikan yrityssalkun stratup-sparraaja, yrittäjä ja sijoittaja. Mukana kommentaattorina ja tapahtuman juontajana toimi AiroIslandin toiminnanjohtaja Nicholas Andersson.
 
Oppilaiden innovaatiokilpailussa kolmivaiheiseen prosessiin kuului innovoida keksintö, jonka ympärille luotiin start-up -hengessä raamit. Ensimmäisessä vaiheessa oppilaat kehittivät innovaation ja miettivät, miten innovaatio esitellään sijoittaille. Toisessa vaiheessa JuniorSparraus -tilaisuudessa oppilaat esittivät innovaationsa ja saivat palautetta esityksen kehittämiseksi. Lopulta päätapahtumassa JuniorBotissa innovaatiot esiteltiin todellisille sijoittajille. 
 
Innovaatio ei tarvinnut olla tuotteena esillä, eikä painopiste ollut teknisissä ominaisuuksissa. Esittelyssä tärkeään rooliin nousivat innovaation toteutuskelpoisuus perusteluineen, rahoitustarve, ryhmän dynamiikka innovaation edistämisessä sekä esityksen selkeys. 
 
Mukana tapahtumassa olivat Aurinkolahden ja Taivallahden peruskoulun oppilaita opettajineen. Aurinkolahden peruskoulun oppilaat esittelivät kaksi innovaatiota. Wabsy-niminen ruoka-analyysiin perustuva keksintö voitti kilpailun. Emojify- keksintö sai myöskin erinomaisen laajan palautevyöryn sijoittajilta, jotka jo ehdottelivat leikkimielisesti yhteistyötä muutaman vuoden päähän. Taivallahden peruskoulun oppilaiden keksintö, Lie Detector, helpottaisi rikosten tutkimista ja estäisi mahdollisesti niiden syntyä. Sijoittajien mielestä keksintö toisi menneeseen jämähtäneeseen rikostutkimukseen uuden innovatiivisen nosteen. 

Innovaatioiden esittelyt on katsottavissa videoina esitysjärjestyksessä. Videolla 1 esitellään sijoittajat, kerrotaan kilpailun tulokset ja lausutaan loppusanat. Videot 2, 3 ja 4 sisältävät oppilaiden esitykset, sijoittajien kommentit ja antoisan keskustelun oppilaiden ja sijoittajien välillä.

 
Marraskuussa 2016 on tarkoitus järjestää vastaava tapahtuma 15 oppilasryhmän kanssa (suomen kielellä) oppimisen fiestassa.
 
Älykkäät ympäristöt-koodilla koulu haltuun -hankkeen sivuille.

Juhani Kärki


Kommentarer (0):


Logga in först för att skriva en kommentar.