Laatiessamme Jarin kanssa esitelmää "Kohti digitaalista koulua" -seminaarin, huomasimme kuinka merkittävässä roolissa OPH:n hankerahoitukset ovat olleet kehitysprosessissamme. Tässä kirjoittamani puheenvuoro tekstimuodossa:

 

Terveisiä Multialta, kauniin Sinerväjärven rannalta.

Ensinnäkin suuri kiitos järjestävälle taholle mahdollisuudesta päästä esittelemään ajatuksia, jotka ovat heränneet näiden laitteiden kanssa touhutessa.  Monenlaista ollaan touhuttu vuosien varrella ja välillä on mietitty, että mikäs se meidän punainen lanka tässä touhussa olikaan. Keväällä 2012 istuttiin Jari Ylisirniön ja Markus Hyytisen kanssa Osaavan järjestämässä “Tulevaisuus haastaa oppimisen” -seminaarissa ja sieltä syttyi kipinä. Ajatus oli aluksi kehittää laitekantaa ja opetusta niin, että meiltä lähtevät oppilaat olisivat valmiimpia vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Bensaa orastavaan liekkiin lisäsi eräs putkimies, joka työssään käytti tablettia kuvaten tulevan kohteen ja tehden Notelle muistiinpanoja tarjousta varten. Tuo olisi siis työelämän tulevaisuutta! Nyt olemme Jarin kanssa jo hieman eri mieltä… tulevaisuuden työelämän taidoista.

Lähtökohtana meillä oli siis hommata oppilaille laitteita ja rakentaa rinnalle toimivat puitteet käyttää näitä laitteita. Opettajia kannustettiin ja rohkaistiin antamaan oppilaille mahdollisuuksia käyttää näitä laitteita oppimisensa tukena. Rinnalle rakennettiin langaton verkko, monipuolinen Googlen pilvipalvelu jne. Koululle hankimme OPH:n hankerahoituksessa 30 Android tablettia. Meillä perusteluina olivat: kustannustehokkuus, valtaosalla oppilaista oli jo Android puhelimet, joten käyttöjärjestelmä oli heille entuudestaan tuttu. Puhuttiin että voitas hyödyntää myös oppilaiden laitteita helpommin oppimisen tukena. Lisäksi katsottiin tulevaan ja mietittiin erilaisten laitteiden liitettävyyksiä meidän systeemiin.

Homma kääntyi sitten kumminkin päälaelleen, eli itsekkin aloin miettiä opettamista ja sen kehittämistä laitteiden kautta päämäärinä oppikirjaton opetus omalla päätelaitteella, one to one -laitekanta ja oppilas jonka tekniset taidot olisivat tulevaisuutta. Naatti alkoi opetuksessani rehottamaan. Opettajajohtoisesti pelattiin oppimispelejä, harjoiteltiin kuvien ja videon editointia, värkättiin kaikenlaista kymmensormijärjestelmää ja harjoiteltiin laitteiden käyttöä appsien asentamista jne. Siinä itsekkin ymmärsi, että tähän kyllä tarttis vähän isompaa pedagogista kuvaa ja ideaa miten näitä laitteita sekä palveluja voisi hyödyntää järkevämmin opetuksessa ja ennen kaikkea siinä OPPIMISESSA. Osallistuimme sitten Helsingissä Virtuaaliopetuksen päiville syksyllä 2012 ja siellä tohinassa törmäsin entiseen norssin ohjaavaan opettajaan Kurttilan Pasiin, joka oli lähtenyt vetämään jotain iTEC hanketta Suomessa ja siihen etsittiin mukaan opettajia. No, messuhuumassa sitten Jarin kanssa pistettiin nimet listaan ja koko asia unohtui kunnes muutaman kuukauden päästä tuli viesti, että olemme mukana Suomen iTEC hankkeessa.

ITEC pilotoinnit ja tapaamiset mullistivat meidän ajattelun opetuksesta, oppimisesta ja koulusta. Käänteen tekevää oli Jarin kanssa yhdessä toteutettu viimeinen iTEC:n pilotointi, jossa meidän kasi- ja nelosluokkalaiset tutkivat ryhmissä yhdessä eri luonnon kiertokulkuun liittyviä prosesseja. Kyseessä oli systeemiajatteluun liittyvä oppimiskokonaisuus, jossa 8.luokalla oli kemian näkökulma ja 4. yllin oppisisältö. Suunnittelimme miten tabletteja käytetään ryhmissä tiedonhakuun pilvessä. Miten sitten kerätystä tiedosta prosessoidaan kiertokulkua kuvaava tarina, jota ryhmän jäsenet työstävät Googlen pilvessä asiakirjana. Kyseisestä tarinasta piirrettiin posteri, johon upotettiin rinnakkaistodellisuuteen ryhmien kuvaamat kierron vaiheita havainnollistavat videot. Lopuksi pidimme näyttelyn liikuntasalissa, jossa koulumme oppilaat bongasivat näitä rinnakkaistodellisuuden “Auroja” ja tutustuivat siten veden ja alkuaineiden kiertokulkuun maailmassa. Olimme mielestämme toteuttaneet modernia pedagogiikkaa ja viimeisintä jopa tulevaisuuden tvt -osaamista. MUTTA se iso juttu oli: Kasiluokkalainen kohtasi nelosluokkalaisen ohjaajan roolissa ja totesi palautteessa, että olipa rankkaa kun piti neuvoa ja huolehtia että keskitytään työn etenemiseen. Hän harjoitteli vastuunkantamista ja johtamista. Nelosluokkalainen oli innoissaan, kun koki tekevänsä tärkeää oppimistyötä ja oli mukavaa huomata,että kasitkin katsoivat vielä samoja Galaxyn lastenohjelmia. Eli millä tulevaisuuden taidoilla onkaan väliä? Teknisellä laitehallinnalla vai näillä kohtaamisen taidoilla?

Yhteiset ryhmätyöt ja innostuminen loivat uuden ongelman, eli tilat. Innostunut työskentely aiheutti paljon melua ja hälinää. Oli vaikea löytää sopivia tiloja, joissa ryhmien työskentely oli mielekästä. Huomattiin, että luokat oli suunniteltu siten, että opettajan ääni kaikui hyvin edestä ja kaikki kynien tippumiset, pulpettien kolinat kuuluivat. Keskustele siinä sitten. Langattomat laitteet ja pilvipalvelut eivät olleet rajoittava tekijä vaan meidän koulun kaikuisat tilat. Ryhmät hakeutuivat käytäville, laittomasti palokäytäviin, portaisiin, sinne minne heitä ei oltu suunniteltu.

Siksi toteutimmekin koulullamme viime kesänä pienen kokeilun OPH:n oppimisympäristöjen kehittämishankkeen tiimoilta, jossa yksi kivikoulun luokka sisustettiin uudelleen. Kiinnitimme huomiota akustointiin, värimaailmaan, materiaaleihin. Idea luokkaan tuli Oulun Normaalikoululta, jossa Ubiko-solu on todella pitkällä tällä saralla. Pilottiluokkakokeilumme on voimistanut entisestään työyhteisössämme puhetta ja vaatimusta opetustilojemme kehittämiseksi. Vaikea sanoin kuvata miten iso ero on opettaa vanhassa kivikoulun luokassa ja sitten mennä tähän akustoituun ympäristöön. Rauhallinen, vähäiset häiriötekijät ja rauhoittava tunnelma auttavat kaikkia oppilaita keskittymään paremmin oppimiseen ja opettajakin rauhottuu, kun ei koko ajan kolise ja hälise taustalla. Tervetuloa tutustumaan!. Ehkä sieltä löytyy jotain ideoita teidänkin työyhteisöihin. Tällaisia tiloja tarvitaan tulevaisuuden kouluihin!

Näitten iTEC pilotointien myötä olen myös hahmottanut miten  hyödynnän tvt:tä opetuksessani. Laitteet eivät ole syrjäyttäneet mitään, vaan ovat tulleet rikastuttamaan oppimista. Reaaliaineissa tehtäväkirjoja en ole käyttänyt pitkään aikaan, mutta tekstikirjat ovat edelleen kuvioissa mukana. Äidinkielen aineet kirjoitetaan edelleen käsin, mutta ne kirjoitetaan puhtaaksi pilveen asiakirjoiksi, jotka tarkastan ja kommentoin. Matematiikassa urakkaopiskelu tapahtuu kirjan kautta, mutta rinnalla seuraan oppimista viikottain Opinajan sivuilla tehtävällä testillä. Kone tarkistaa ja raportoi suoritukset, joten näen nopeasti missä oppilaat menevät ja kenen kanssa on enemmän työskenneltävä seuraavalla viikolla. Lyhyitä vapaamuotoisia dokumenttielokuvia teetätän edelleen. Milloin Ystävyydestä, milloin luonnosta, toisinaan ihan vain sketsejä arjen hauskuuttamiseksi. Lisäksi oppilaat saavat itse vapaasti käyttää laitteita tiedonhakuun ja tutkimiseen. Luokkani toimii myös koulun “tvt-tukena”, eli käymme asentamassa ja päivittämässä muiden luokkien tabletteja sekä asentamassa uusia hyviksi havaittuja oppimisappseja sekä tietenkin tarvittaessa voimme avustaa pienempiä laitteiden käytössä.

Mitenkä oppilaat ovat oppineet nämä tvt-taidot? Elämällä arkea näiden laitteiden kanssa. Kannatan tvt-opseja, mutta jos jostain pitäisi lähteä liikkeelle koululla, niin ensin miettiä se yhteinen pedagogiikka, sitten tilat ja vasta sitten miettiä rohkeiden käytännönkokeilujen kautta mitkä laitteet palvelisivat parhaiten juuri teidän oppimiskäsitystä ja haluttuja työskentelymetodeja.

Meidän prosessimme Multialla on siis saavuttanut sen tärkeän alkupisteen, jossa tahtotilaa yhteisössämme muutoksen on, mutta olemme todenneet vanhan kivikoulun tilat ja tilaratkaisut olevan suurin haaste joka estää laitteiden järkevän pedagogisen käytön ja työskentelykulttuurin muutoksen. Seison edelleen sen meidän alkuperäisen visiomme takana, jossa tvt laitteet kannattaa hankkia ensisijaisesti oppilaiden käyttöön oppimisen välineeksi, MUTTA opetuksen tulisi kehittyä siihen suuntaan, että laitteilla työskenneltäisiin luovasti yhdessä. Kauhuskenaario on, että laitteet korvaavat kirjat, eikä itse pedagogiikka muutu! Koulu ei saa olla se paikka, jossa kirja-aika tai ruutuaika koneen kanssa korvaa kanssakäymisen erilaisten ihmisten välillä.

Suuri kiitos teille ja toivottavasti annoin teille jotain ajateltavaa!