Innostavat oppimisympäristöt varhaiskasvatuksessa liikunta- ja leikkipedagogiikan näkökulmasta on aikamoinen sanahirviö uudelle projektille, mutta ei anneta sen häiritä. Puhutaan INNO-projektista. INNOssa onkin tarkoitus tehdä monimutkaisesta helppoa, joten aloitetaan vaikka nimestä.

INNO-projekti on opetushallituksen rahoittama hanke, jossa Espoon Suomenkielisen varhaiskasvatuksen ja Svenska bildningstjänstin pienten päivähoitoyksiköiden oppimisympäristöjä pyritään muokkaamaan ja parantamaan erityisesti liikunta- ja leikkipedagogiikkaa silmällä pitäen. Hakusanoina voisi käyttää myös lasten osallisuutta, oppimisympäristön arviointia, activity based learningia, laaja-alaista oppimista, tieto- ja viestintäteknistä osaamista tai vaikka riehumisleikkiä. Monet varhaiskasvatuksen tavoitteista kohtaavat tämän projektin aikana.

Kuka on mukana?

Mukana on 10 pilottipäiväkotia, jotka on valittu Espoon eri alueilta epäkäytännöllisten tilojen, kehittämistarpeiden tai vain erinomaisen hakemuksen perusteella. Päiväkodeista 7 on suomenkielisiä ja 3 ruotsinkielisiä, eli kyseessä on pitkästä aikaa myös kieliryhmien välinen yhteistyöprojekti. Kaikilla mukaan valituilla päiväkodeilla on omat lähtökohtansa, omat toiveensa ja tarpeensa, kun oppimisympäristön kehittämistä lähdetään suunnittelemaan ja toteuttamaan. Onneksi INNO-projekti kestää 1,5 vuotta, joten aikaa kehittämistyöhön tällä kertaa myös riittää.

Kaikki pilottipäiväkodit ovat pieniä yksiköitä, eli niissä on kaksi tai kolme lapsiryhmää. Vaikka Espoon kaupungin ideologia on vähitellen luopua pienistä päivähoitoyksiköistä, se ei silti tarkoita etteikö niitä vielä olisi toiminnassa. Lisäksi niissä tehdään aivan yhtä tärkeää työtä kuin uusissa, hienoissa ja suurissa lippulaivoissakin. Useimmiten projektirahoitus vain valuu suurien yksiköiden käyttöön, joten siinä mielessä INNO on poikkeuksellinen projekti.

Muutamien pilottipäiväkotien tiloja ei ole suunniteltu lainkaan päiväkotikäyttöön, toisten tilat tuntuvat muuten vain läpeensä hyödynnetyiltä, eikä mitään uutta oikein enää keksi. Kaikissa päiväkodeissa on kuitenkin innostusta kehittää toimintaa, lähteä kokeilemaan jotain vähän uutta, oli se sitten oppimisympäristön tai toimintamallien muokkausta.

Käytännössä

INNO lähtee päiväkotien tarpeista. Mitä halutaan kehittää? Mitä halutaan oppia, lisätä, vaihtaa tai muokata? Lähtökohta on lähteä yhdessä lasten kanssa erilaisia menetelmiä käyttäen arvioimaan omia tiloja ja omaa toimintaa. Arvioinnissa voidaan hyödyntää esimerkiksi digitaalisia menetelmiä, tai pysytellä vanhoissa perinteisissä. Kukin tyylillään ja mieltymystensä mukaan. Ei ole väliä valokuvataanko, piirretäänkö, sadutetaanko vai videoidaanko prosessia, kunhan saadaan aikaiseksi konkreettisia tavoitteita, unelmia ja ajatuksia siitä mitä päiväkodissa halutaan tehdä. Aikuisen ja lapsen näkökulmasta.

Tavoitteet kun on pelissä, on helpompi lähteä ideoimaan ja suunnittelemaan. Jos lapset haluavat Hoplopin, pallomeren, ryhmä Hau-leikin ja ehkä meikkistudion, on ehkä pysähdyttävä miettimään mikä on järkevintä tai mahdollista toteuttaa. Löytyykö vanhempien kaapista vanhoja meikkejä? Olisiko jossain toisessa päiväkodissa ehkä käyttämättömiä pallomeren palloja, vai löytyykö sille sijaa ollenkaan? voisiko Hoplopin korvata puolapuilla ja liukumäellä tai vaikka pehmopalikoilla sisustetulla temppuhuoneella?

Aikuisten toiveet voisivat olla liikunnallisten mahdollisuuksien lisääminen, mutta mitä se käytännössä siis tarkoittaisi? Tarvitaanko parempia jumppasuunnitelmia, voitaisiinko lapsille varata pieni huone riehumisleikkiin iltapäiviksi, tai pitäisiköhän aamupiirillä ottaa välillä pallopelejä? Luodaan yhdessä toimintasuunnitelma, jonka tarkoituksena on vastata sekä aikuisten että lasten toiveisiin ja ajatuksiin päiväkodin oppimisympäristön kehittämisestä.

Sitten kokeillaan mikä onnistuu. Kerätään niitä meikkipurkkeja. Etsitään meikkipää joko kirpputorilta, Tevellasta tai mahdollisesti päiväkodin omasta varastosta. Varataan sopiva tila leikille, ja annetaan mennä. Kokeillaan sitä Hoploppia, josko ne pehmopalat innostaisivatkin lapsia liikkumaan istumisleikin sijasta, ja samalla opettaisivat aikuisia sallimaan lapsille sen riehumisleikin silloin tällöin.

Idea

Mitä uutta tässä nyt on? Onhan tätä nyt tehty iät ja ajat päiväkodeissa, oppimisympäristön muokkausta ja muovausta. Idea onkin, että tehdään se suunnitelmallisesti. Mietitään millä menetelmillä voidaan kerätä tietoa lapsilta, millä aikuisilta. Minkälaisia ideointityökaluja voidaan käyttää lasten kanssa toiminnan suunnittelemiseen, entä miten aikuiset saisivat omat ajatuksensa muokattua toimintasuunnitelmaksi? Miten toteuttaminen onnistuu? Onko jotain asioita, mitä ei todellakaan kannata tehdä, onko huimia oivalluksia, jotka todella muuttavat toimintakulttuuria?

Tavoitteena on, että löydettäisiin yhteinen malli, yhteisiä menetelmiä ja yhteisiä ideoita, joita voidaan jatkossa hyödyntää muissakin kuin INNO-projektin päiväkodeissa. Korkealentoisia tavoitteita, mutta onneksi niihin edetään pieni askel kerrallaan. Aivan kuten lasten kanssa työskennellessä muutenkin.