Äänimaailma ja monimediaisuus - oivalluksia oppimiseen alakoululaisille

Skapad: 17.08.2017

Hankkeen tavoitteena on jatkokehittää ja vakiinnuttaa innovatiivista Living Lab -tyyppistä
toimintaa Jynkän alakoulun äänimaailman kehittämisessä oppimisprosessia rikastuttavana
oppimismuotona. Äänimaailmaan yhdistetään kuvia, animaatioita ja videoita laaja-alaisen
aistikokemuksen saamiseksi. Hankkeessa tavoitellaan oppilaiden yhteistyötaitojen,
ajattelun ja kädentaitojen sekä teknologian luontevaa ja luovaa hyödyntämistä
oppimisessa. Oppiainerajat ylittävillä STEAM-projekteilla on tavoitteina oppilaiden
ongelmaratkaisukyvyn ja luovuuden kehittäminen sekä kestävän kehityksen periaatteiden
noudattaminen. Tällä toiminnalla tavoitellaan myös oppijoiden omatahtista oppimista
yksin ja ryhmissä sekä tutkimuksellisten toimintatapojen käyttöä oppimisessa.
Jatkohankkeella varmistetaan äänisuihkujen käytön levittäminen osaksi kaikkien koulun
toimijoiden arkea. Lisäksi levittämis- ja yhteistyötä tehdään uuteen koulurakennukseen
sijoitetun lähikirjaston kanssa.

Käytäväsohva

1. Suunnitteluryhmän Hannele Roivanen, Petri Manninen ja Maarit Kivimäki käytäväsohvalla, jolla aiotaan yhdistää äänimaailman ja monimediaisuuden yhdistäviä oppimistilanteita.

Iso oppimistila
2. Iso oppimistila 3.- ja 4. -luokille. 

Sohvaryhma
3. Jokaisessa isossa oppimistilassa on äänisuihkumoduuli tällaisen sohvaryhmän yläpuolella.

Open nurkkaus
4. Opettajan nurkkaus ison oppimistilan päädyssä.

Kirjastosta yhteys koulun ruokasaliin
5. Jynkän lähikirjaston tiloista on suora yhteys koulun ruokasaliin.


Visa projekt

Grundare: Anu Wulff

TitelDatumKommentarer
Lisätty virtuaalitodellisuus opetuksessa -koulutus 05.02 2019
klo 16:21
0
Monimediaa 360-kameroilla ja rikastetuilla ThingLink-kuvilla16.11 2018
klo 11:31
0
Animaatiot liikuttivat liskoja24.05 2018
klo 13:10
0
Jatkohankkeen toiminta käynnistetty!29.09 2017
klo 11:02
0

YLLÄPITO JA TUKI: info@oppimaisema.fi   •