Blogin etusivulle | Projektikorttiin
Hankkeemme yhtenä tavoitteena on yliopistoyhteistyön kehittäminen Helsingin yliopiston kanssa. Yhteistyön eri mahdollisuuksia on suunniteltu kevään, kesän ja syksyn aikana aktiivisesti yliopiston lehtori Jonna Kankaan kanssa sekä kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemen kanssa. Teorian ja käytännön liittoa on ehditty jo käytännössäkin kokeilla Vantaanlaakson päiväkodin lelumarkkinoilla, jonne lasten osallisuutta tutkinut Kangas osallistui observoijan roolissa. Vastineeksi hän piti päiväkodin henkilökunnan kehittämispäivässä lyhyen puheenvuoron lasten osallisuudesta ympäristön suunnittelussa. Kangas esitti kysymyksen siitä, millaisena päiväkotiryhmän fyysinen ympäristö näyttäytyy pienen lapsen silmin: Ohjataanko varhaiskasvatusuraansa aloitteleva taapero ensimmäisenä päivänä leikkimään autoilla tai nukeilla riippuen lapsen vaatteiden väristä, ja kun lapsi seuraavina päivinä valitsee saman tutun leikin, ajatellaan osallisuuden toteutuvan, vaikkei lapsi välttämättä vielä edes hahmota tarjolla olevia mahdollisuuksiaan. Puheenvuorossaan Kangas nosti esille Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelman (2016) näkemyksen siitä, miten toimintakulttuuri (ja oppimisympäristö sen osana) määritellään historiallisesti ja kulttuurisesti muotoutuneeksi tavaksi toimia, joka muovautuu yhteisön vuorovaikutuksessa ja vaikuttaa lasten kohtaamaan opetuksen laatuun. Fyysinen oppimisympäristö tulee näkyväksi pedagogisissa käytännöissä ja vaikuttaa näin sekä psykologiseen ympäristön (mm. turvallisuuden tunne, luottamuksellinen ilmapiiri ja ryhmään kuuluminen) ja sosiaalisen ympäristön (mm. osallisuus, sensitiivisyys ja lasten toimijuuteen uskova ilmapiiri), siksi toimintakulttuuria tulisi kehittää lasten toimijuutta ja ryhmään kuulumista silmällä pitäen ja tukea lasten osallisuutta.
Tutkimuksissaan päiväkodeissa viimevuosina Kangas on tunnistanut toimintakulttuurisista rakenteista lasten osallisuutta mahdollistavia tekijöitä: Opetus ja kasvatushenkilökunta on entistä tietoisempia lasten kokonaisvaltaisesta osallistumisesta ja osallisuutta ymmärretään kokonaisvaltaisemmin kuin ennen, samalla tiloja on monissa päiväkodeissa jouduttu tiivistämään (esimerkiksi jumppasalien ja ateljeiden katoamisen myötä), jolloin tilojen käyttö on jouduttu miettimään uudelleen luovasti ja lasten kanssa. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, myös ymmärrys leikin kautta oppimisesta on lisääntynyt ja leikkiä ei enää nähdä erillisinä ohjatuista ”tuokioista”, vaan varhaiskasvatus on parhaimmillaan eheytettyä ja kokonaisvaltaista kasvun ja oppimisen tukemista. Leikilliset toimintamenetelmät ovat yleistyneet ja leikin kautta oppimista arvostetaan.
Suurimmat haasteet oppimisympäristöissä on tunnistettavissa päiväkodeissa, jotka ovat toimineen vuosikymmeniä samoilla rutiineilla ja samoissa tiloissa, jolloin aikuiset turtuvat ympäristöön, eivätkä huomaa ajatella lasten näkökulmasta tilojen ja välineiden käyttöä sekä toimintailmapiiriä. Jonna Kangas lähettää innostuneet terveiset hankkeeseen osallistuville päiväkodeille: Vantaanlaaksossa jo huomattiin, että vaikka isot muutokset tuntuvat ensin hankalilta toteuttaa, yhdessä ideoitu ja toteutettu muutos, joka lasten näkökulmasta rakennettiin leikillisiä menetelmiä hyödyntäen lelumarkkinoiksi, osoittautuikin myös henkilöstön näkökulmasta innostavaksi ja monipuoliseksi toimintatavaksi, ja mahdollisti samalla fyysisen ympäristön tarkastelun puhtaalta pöydältä.
Laajemmin yhteistyötä on suunniteltu pääsääntöisesti Helsingin yliopiston inspiroivissa Playful Learning Centerin -tiloissa (http://plchelsinki.fi/), jossa toimintaa luotsaa professori Kristiina Kumpulaisen johtama tiimi tutkijoita ja kehittäjiä. Sattumaa vai kohtaloa, mutta suunnitelmat Martinlaakson päiväkodin tulevien tilojen kehittämiseksi yhdessä lasten kanssa istahtaa kuin nenä päähän MOI – monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen (http://www.monilukutaito.com/) sekä PLC:n sisustuksessakin ilmenevään Haltijan kuiskaus -teemaan. Ehkäpä ennen joulua saamme vielä toteutettua yliopiston opiskelijoiden ja Martinlaakson päiväkodin lasten kohtaamisen upeissa PLC:n tiloissa.
Yhteistyön tämän hetken suurimmaksi hedelmäksi on kasvamassa Vantaalla järjestettävä varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnattu Leikki toimintaympäristönä -seminaari. Seminaarin ohjelma ja työpajat toteutetaan osana maisteriohjelman Leikki ilmiönä ja varhaiskasvatuksen toimintamuotona-kurssia, jonka vastuulehtorina Jonna Kangas toimii. Yhteistyökumppanina seminaariin osallistuu myös Suomen varhaiskasvatus ry. (https://eceaf.org/). Seminaari pidetään 28.11.2018 ja se on osa Martinlaakson päiväkodin avajaisjuhlallisuuksia. Seminaarin tarkempi tiedote ilmestyy heti ohjelman varmistuttua syyskuun lopussa.
Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.