Blogin etusivulle | Projektikorttiin
Koulutuspäivänä syntyneen ajatuksen Lindgren-aiheisesta pelistä hautasimme parin tunnin ajatustenheittelyn jälkeen. Totesimme, että teetämme oppilailla pelin tänä vuonna kuudennella luokalla luetetuista kaunokirjoista. Oppilaat saavat myös itse pohtia, miten lähtevät pelinsä toteuttamaan: lauta-, kortti-, rooli- vai tietokonepelinä.
Tulevaa projektia varten olemme varanneet yhteisen kaksoistunnin 9.4. - 28.5.2013, ja tämän ajan puitteissa homma tulisi saada jonkinlaiseen alkuun. Olemme myös informoineet koulumme apulaisrehtoria sekä koulutuksen annista että omista ajatuksistamme; samoin muut kollegat ovat jo tänään saaneet kuulla hehkutusta Oulun koulusta!
Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.