Blogin etusivulle | Projektikorttiin
Varhaiskasvatuksen toimintavuosi on saatu käyntiin, joten MUN PÄIVÄKOTI -hanke nostaa ankkurit ja jatkaa yhteistä kehittämismatkaa. Ankkurit nostamme myös ihan kirjaimellisesti, sillä ensi viikolla matkustamme Viroon opintomatkalle. Matkan tavoitteena on toisen kulttuurin varhaiskasvatukseen tutustumalla saada uudenlaisia näkemyksiä oppimisympäristöjen ja toimintakulttuurin kehittämiseen. Odotamme innolla matkan tuomia uusia ajatuksia. Tarkempaa raporttia aiheesta on odotettavissa matkan jälkeen.
Alkukartoitusvaihe on nyt saatu loppuun ja siitä voit lukea tarkemmin materiaaleista löytyvästä artikkelista. Syksyn aikana tehdään tiiviisti kehittämistyötä ympäristöjen kehittämisen ja muokkaamisen parissa kokemusasiantuntijoidemme, lasten, kanssa. Tavoitteena on, että keväällä pääsemme arvioimaan kehitettyjä ympäristöjä henkilöstön itsearvoinnin sekä tehtävien vartaiskäyntien avulla sekä edelleen kehittämään tehtyjä ratkaisuja. Toivomme myötätuulia niin omalle kuin kaikkien muiden kehittämishankkeiden matkalle.
Minna Laitinen 31.08 2018 11:31
Materiaalit kansiosta löytyvään tekstiin on saatu hienosti kiteytettyä oppimisympäristöjen kehittäminen. Kalusteiden siirtely ja tavaroiden tilaaminen on yllättävän pieni ja yleensä se helpoin osa kehittämistyötä. Ilmapiiri, osallisuus, yms. onkin sitten vähän haastavampia osa-alueita...
Hienoja toiveita lapsilla! Sen lisäksi, että ne ovat yleistettävissä teidän hankkeessa mukana oleviin päiväkoteihin, uskon että ne ovat yleistettävissä myös valtakunnallisesti. Vauhdikkaat leikit, kiipeily, liukumäet, majat, pehmopalikat, patjat ja vesileikit, mikäs sen parempaa!
Antoisaa opintomatkaa!
Kati V 12.09 2018 11:00
Kiitos kommentista Minna! Paljon tarvitaan aikaa työyhteisöjen yhteiselle keskustelulle, jotta kehittämistyössä päästään pintaa syvemmälle.
Kirjaudu sisään palveluun, mikäli haluat lisätä oman kommentin.