(alunperin ilmestynyt Oppiminen.fi- sivustolla 29.4.2012)

Kuluneen lukuvuoden aikana Suomessa on selkeästi siirrytty e-oppimisen aikakaudesta i-oppimisen aikakauteen, uusia oppimisympäristöjä näyttää ilmestyvän erilaisten pikkusovellusten eli appsien muodossa lähes päivittäin. Uudistumistahti ns. virtuaalisen oppimisympäristöjen puolella on kiihtynyt ja oppimaisema siltä osin pirstaloitunut ällistyttävän nopeasti.

Fyysiset oppimisympäristöt oppimaiseman osana ovat myös muuttumassa. Uusimmat koulurakennukset ovat pääosin luonteeltaan avoimia, eikä ns. käytäväkouluja enää juurikaan rakenneta. Koulurakennusten typologiat ovat  muuttumassa (Meskanen.S.2008). Koulut ovat muuttumassa monitoimitaloiksi ja autonominen opettajajohtoinen opettajuus moniammatilliseksi yhteistyöverkoston toiminnaksi.

Inkluusiotyöskentely, tiimiopettajuus, monimuotoiset tilat, uudet kalusteet ja uusi virtuaalisten oppimisympäristöjen ekosysteemi vaativat erilaisia toimintatapoja ja uutta johtamiskulttuuria. Kukaan ei oikein tunnu tarkalleen tietävän, mitä on tapahtumassa tai minkälaisia kokonaisvaikutuksia näillä kaikilla asioilla on oppilaaseen, joka yrittää niitä tulevaisuuden taitojansa (21st Century Skills) kartuttaa.

Tavoitteena on luova, innovatiivinen, kriittiseen ajatteluun pystyvä, ongelmanratkaisuihin kykenevä, oppimisen itsesäätelyä omaava, sosiaalinen, yhteistyökykyinen, oppimaisemaa tehokkaasti hyödyntävä, kulttuuritietoinen ja sosiaalisen vastuun omaava ihminen.  

Toiminta ja tavoitteet ovat siis muuttuneet, mutta niin on oppilaskin.

Eri syistä johtuvat tarkkaavaisuushäiriöt  ovat yleistyneet kasvavalla vauhdilla (esim. Saloviita.T.2009). Syitä tähän ilmiöön on useita ja pieni osa näistä syistä on myös koulun itsensä aiheuttamia. Oppilaan tapa oppia ja kyky keskittyä johonkin asiaan on muuttunut.

Miten tämän kaiken pitäisi näkyä oppimaiseman suunnittelussa? Voitaisiinko oppia jotakin tutkimuksista, joita on tehty esimerkiksi erityislasten tilatarpeista?

Arkkitehtuurin ja erityisesti koulurakennusten suunnittelun vaikutuksesta erityislapsiin on kirjoitettu viime aikoina ulkomailla lisääntyvissä määrin. Lundin yliopiston Catrin Tufvessonin  väitöskirja erityisoppilaat huomioivasta kouluarkkitehtuurista on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että Ruotsin koululaitos vaikuttaa kohtaavan edellä mainittuja muutoksia oppimaisemaan hieman Suomea etuajassa. Catrin Tufvessonin tavoitteena oli selvittää ne elementit koulurakennuksessa, joilla on vaikutusta erityislasten keskittymiseen.

Oppilaan huomioivasta oppimaisemasta

Catrin Tufvessonin mielestä erityisoppilaan oppimaiseman suunnittelu on vaativa, monivaiheinen ja monitasoinen prosessi, johon tarvitaan uudenlainen näkökulma rakentamistapaohjeisiin ja suunnitteluprosessiin.

Akustointi, valaistus, ilman laatu, turvallisuus ja peruslogistiikka muodostavat minkä tahansa tilasuunnittelun peruskiven. Tarkempia keskittymistä ja oppimista ohjaavia oppimaisemallisia kysymyksiä ovat fyysisen oppimisympäristön suunnittelun osalta:

• Miten ikkunat ja ovet on sijoitettu?
• Mitä ikkunoista näkyy?
• Mitä värejä käytetään?
• Minkälainen on oppilaan henkilökohtainen työskentelypiste?
• Saadaanko tarpeettomat opiskelutarvikkeet piiloon niin, ettei synny ylimääräistä visuaalista häiriötä?
• Onko ryhmätyötilat avoimia vai suljettuja?
• jne.

Design- ajattelun näkökulmasta tämän päivän koulurakennus onkin yksi haasteellisimmista suunnittelun kohteista. Virtuaalisen oppimisympäristöjen osalta täytyisi myös pyrkiä samanlaiseen eheyteen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun.

Kokonaisuuteena tällainen virtuaalisia ja fyysisiä oppimisympäristöjä yhdistävä ubiikki ja ehyt oppimaisema pystyisi ohjaamaan tehokkaasti tulevaisuuden taitojen oppimista. Mutta mistä löydämme uusien oppimaisemien tekijät