Uudenlaisesta oppimisesta ja uudenlaisista oppimisympäristöistä puhuminen on kuluneen vuoden aikana ilahduttavasti siirtynyt opetus- ja koulutusalan piireistä myös osaksi laajaa julkista keskustelua. Osaltaan tämä liittyy vuonna 2016 voimaan astuvan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden julkaisemiseen, mutta myös laajempaan havaintoon siitä, että maailma muuttuu – pysyykö koulu perässä?

Oppimisessa ei sinällään ole mitään uutta, oppimista on ollut aina ja kaikkialla, ja tulee olemaan myös vastedes. Mutta koska oppiminen tapahtuu aina jossakin ympäristössä, koulussa tai koulun ulkopuolella, keskeiseksi tarkastelun kohteeksi voidaan nostaa oppimisympäristö.

Eräs tapa tarkastella oppimisympäristöä on hahmottaa se kolmen ulottuvuuden kautta:

• Fyysinen ympäristö eli aineelliset olosuhteet
• Sosiaalinen ympäristö eli oppijoiden väliset suhteet ja vuorovaikutus
• Psyykkinen ympäristö eli oppijan oma lähtökohta siitä, mitä hän ympäristöstä tietää ja miten hän sen kokee.

Perinteisesti oppimisympäristön on käsitetty koostuvan koulurakennuksesta sekä siellä kasvotusten tapahtuvasta vuorovaikutuksesta. Vaikka koulurakennuksista tuskin ollaan heti luopumassa eikä ihmisten välisen vuorovaikutuksen merkitystä ole syytä väheksyä, esimerkiksi teknologinen murros on muuttanut voimakkaasti tapojamme hankkia ja käsitellä tietoa sekä sitä, miten meillä on mahdollisuus keskenämme kommunikoida. Samalla on havaittu, että vaikka suomalaiset lapset ja nuoret pärjäävät hyvin koulussa (PISA-tutkimukset), he eivät juuri viihdy siellä. Tarve penkoa, kyseenalaistaa ja pohtia oppimisympäristöä on siis suuri.

Käytä hetki aikaa sen miettimiseen, miltä koulussa näyttää. Oppilaat istuvat suorissa riveissä painavien pulpettiensa ääressä täyttäen tehtäväkirjojansa opettajan valvoessa toimintaa edessä (liitu-)taulun vieressä. Luokassa on hiljaista, opettaja kiertää yksitellen kuiskaten neuvomassa uuden opeteltavan asian kanssa pähkäileviä oppilaita.

Ei kuulosta kovinkaan uudelta. Otetaan siis uusiksi. Pöydät on tänään järjestetty pieniksi pöytäryhmiksi. Opettaja on antanut oppilaille etukäteen katsottavaksi nettivideon, jossa käsitellään veden kiertokulkua. Tänään oppilaiden tehtävänä on ryhmissä tuottaa lyhyt teksti kiertokulkuun liittyvistä ilmiöistä (haihtuminen, valuminen, sateet…) käyttäen apuna internetiä ja tableteilta löytyviä interaktiivisia oppimateriaaleja. Osa ryhmistä heittäytyy mukavasti siirrettävän seinän takana oleville tyynyille. Oppilaat huomaavat kiertokulkuun liittyvän kemiaa, biologiaa, maantietoa ja fysiikkaa. Joku innostuu tutkailemaan historian tuhoisimpia tulvia ja toinen huomauttaa, että ryhmän tuotokseen olisi hyvä kehitellä jokin kuvakin. Työt tallennetaan luokan yhteiseen pilveen. Opettaja ehdottaa, että läksynä jokainen oppilas kävisi antamassa rakentavaa palautetta ainakin yhdelle työlle.

Uuteen oppimisympäristöön liittyy keskeisesti ainakin kolme tekijäkokonaisuutta:

1. Teknologian hyödyntäminen. Oppimisympäristö ei ole uusi, jos teknologiaa käytetään ainoastaan kirjan korvikkeena. Sen sijaan teknologia ja virtuaaliset oppimisympäristöt antavat meille mahdollisuuksia luoda uudenlaisia tiloja sekä etsiä, kehitellä ja jakaa tietoa kaikkialla ja koko ajan.
2. Kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen. Sillä, mitä koulussa teemme, tulee olla merkitystä ja linkki myös koulun seinien ulkopuoliseen maailmaan. Koulu ei ole ainoa paikka, jossa opitaan. Sen sijaan se voi olla loistava paikka oppia oppimaan sekä syttyä opettelemaan yhä uusia tietoja ja taitoja, joita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.
3. Joustavuus, saavutettavuus ja omistajuus. Ensisijaisesti tilojen tulee joustaa toiminnan mukaan, ei ihmisten. Joustavat ja muunneltavat tilat mahdollistavat paremmin myös aktivoivat opetusmenetelmät. Ihmisten ja tilojen tulee olla helposti lähestyttäviä ja saavutettavia niin, ettei näkyviä tai näkymättömiä muureja rakenneta oppimisen ja yhteiskehittelyn esteeksi. Niin ikään oppimisympäristön tulee mahdollistaa tunne siitä, että oppimisympäristö, tässä tapauksessa koulu, on ”minun tai meidän”. Se ei ole siis vain paikka, johon mennään passiivisena osallistujana ilman vaikutusmahdollisuuksia itselle tärkeisiin asioihin.

JOT-projektissa (Joustavat oppimisen tilat) tavoitteenamme on luoda kustannustehokkaat ja joustavat oppimisolosuhteet niin, että Tapiolan koulun väistötiloihin luotuja ratkaisuja olisi mahdollista skaalautuvasti tuottaa palvelemaan myös muita kouluja. Hankkeessa huomioidaan vuonna 2016 uudistuvan OPS:in lisäksi ajankohtainen tieto ja tutkimus oppimisympäristöjen sulautuvista, digitaalisista ja fyysisistä kokonaisratkaisuista. Jotta muutos voisi aidosti palvella sen kohdetta, meidän tutkijoiden ja Espoon kaupunkilaisten lisäksi tälle mielenkiintoiselle matkalle ovat hypänneet myös Tapiolan koulun oppilaat ja opettajat. Tammikuussa 2016 näemme, mihin päädyimme.

-Heidi Lammassaari-

tutkimusavustaja
Kasvatuspsykologian tutkimusryhmä
Helsingin yliopisto