Oppimisen iloa, leikin riemua ja vahvaa johtamista Rauman varhaiskasvatuksessa

Luotu: 07.09.2018

Kysymyksessä on leikilliseen oppimiseen ja vahvaan, yhdenmukaiseen johtajuuteen tähtäävä hanke, jossa vakiinnutetaan sitä arvokasta työtä. jota tehtiin aiemmassa Leikin voima-hankkeessa. Hankkeen aika tarkastellaan olemassa olevia oppimisympäristöjä kriittisesti ja lähdetään muokkaamaan niitä uuden varhaiskasvatussuunnitelman tavoitteiden suuntaan. Hankkeeseen liittyy myös hienovarainen tietotekniikan käyttöönotto. Varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja johtajia koulutetaan uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaiseen toimintakulttuuriin.

Hankkeelle perustetaan ohjausryhmä, joka vastaa hankkeen suunnittelusta ja etenemisestä. Ensimmäisenä tehtävänä on tehdä kartoitus koskien eri yksiköiden oppimisympäristöjen lähtötilannetta ja tarpeita. 


Projektikorttiin

Perustaja: Jaana Ahvenjärvi

OtsikkoKirjoitettuKommentteja
Kuollut hämähäkki02.03 2019
klo 11:01
0
Fyysisten oppimisympäristöjen kartoituksen tuloksia - kasvattajien käsitys23.11 2018
klo 11:00
0
Aloitettu on05.10 2018
klo 11:14
0

YLLÄPITO JA TUKI: info@oppimaisema.fi   •